tiistai 17. lokakuuta 2017

Hakuleirillä

Aussieyhdistys järjesti kuun vaihteessa pk-leirin Maaningalla Kuopion lähettyvillä. Lajivalinnan sai tehdä haun ja jäljen välillä, me treenattiin molempina päivinä hakua. Oltiin matkassa Stiinan ja Freyan kanssa ja hyvin sujui taas yhteiselo lapsikoirilla. Lenni oli matkassa seuralaisena.

Leiripoppoo

Saavuttiin paikalle jo perjantaina yömyöhään ja treenit aloitettiin lauantaina heti aamusta. Vedettiin molempina päivinä kaksi kierrosta, ja kun koiria oli hakuryhmässä kahdeksan, niin ihan mukavasti sai ulkona olla! Onneksi vältyttiin rankkasateelta. Porukassa oli meidän pentujen lisäksi lähinnä kokeneempia koiria, joista suurin osa teki jo kokeenomaista rataa. Hakualueena meillä oli 200 metrin mittainen rata, joka oli maastoltaan ehkä vähän haastavampaa mihin ollaan totuttu. Toiselle puolelle oli hyvä näkyvyys sinne viiteenkymppiin asti, toiselle näkyvyyttä ei ollut laskevan ryteikköisen rinteen takia juurikaan.

Vilppu on kriittisessä murros-/mörköiässä ja oli ensimmäistä kertaa metsään mennessä kerrassaan järkyttynyt siitä että yhtäkkiä metsässä oli piiri vieraita ihmisiä. Tajusi kyllä sitten että ollaan menossa tekemään hakua ja lähti suhteellisen motivoituneesti juoksemaan pistoa, mutta tuli maalimiehelle vähän kiertäen ja matalana. Tämä tuli mulle täysin yllätyksenä, sillä pari viikkoa aiemmin OnniDogissa Vilppu oli tehnyt ihan normaalin treenin vierailla maalimiehillä eikä silloin mörköillyt ollenkaan. Ikävaiheen piikkiin se on kai laitettava.

Loput kuvat meidän omista treeneistä, © Aija Tanskanen

Vimsu rentoutui kyllä siitä pikkuhiljaa ja teki kivasti hommia, mutta tultiin siihen tulokseen että tehdään ihan superhelppoa treeniä josta se saa paljon palkkaa. Päästiin hyödyntämään myös mahdollisuus totuttaa Vilppu siihen, että maalimies voi ihan oikeasti olla mies.  Tehtiinkin molempina päivinä ihan vain motivaation ja itseluottamuksen nostamiseen tähtäävää treeniä. Tuli erittäin tarpeeseen ja teki varmasti hyvää jatkon kannalta, vaikka tietty olisi ollut kiva sekin jos pentu olisi ollut parhaimmillaan ja olisin saanut enemmän vinkkejä miten edetä kotitreenissä.

Hyviä ideoita etenemiseen tuli kuitenkin muiden treeneissä, jotka olivat ihan viikonlopun parasta antia. Tuntui että opin lisää maaston ja koiran lukemisesta, koetilanteessa toimimisesta, koiran palkkaamisesta ja treenin varioimisesta. Oli älyttömän hyödyllistä päästä näkemään osaavien koirien pitkiä suorituksia ja huomata, miten nuoretkin koirat toimivat hienosti kun pohjatyö on tehty huolella ja motivaatio kohdillaan. 

Lisäksi oli aivan mahtavaa päästä tapamaan aussieihmisiä ja kuuntelemaan kokeneempien harrastajien tarinoita. Oli ihana viikonloppu, siitä lämmin kiitos yhdistyksen aktiiveille, kouluttajille ja muille osallistujille! Aivan varmasti osallistun toistekin, jos näitä tulevaisuudessa järjestetään. Vähänhän huonosti nukkuminen ja koko päivän ulkona oleminen aina verottaa, mutta nyt ollaan jo toivuttu ja oli kyllä ehdottomasti sen arvoista. Maaningan Haukkumaja oli myös huippu paikka, siistit tilat ja hyvät maastot.



perjantai 13. lokakuuta 2017

Vilppu 9 kuukautta

Vilppu Sipulisilppu on jo yhdeksän kuukautta vanha. En edelläänkään kestä, miten nopeasti aika menee! Kohta se on jo vuoden. Luustokuvataan pennut näillä näkymin helmi-maaliskuussa, joten johan tuota saa kohta alkaa jännittää läpivalaisutuloksiakin.

Tällä hetkellä Vilppu on noin 52-23 senttiä korkea ja painaa 16-17 kg. Se antaa todella pienen vaikutelman ja on edelleen varsin hoikka ja kapoinen, vaikka tosiasiassahan se on senttien puolesta ihan hyvän kokoinen aussie. Pari lisäsenttiä ei haittaisi, kun se maksimaksiksi kasvoi, mutta toisaalta Vimsu on nyt aika kompaktin kokoinen moneen menoon. Se on myös tasapainottunut rakenteeltaan tässä kuukauden sisään eikä ole enää niin hassun muotoinen.


Ollaan pidetty pienimuotoista treenitaukoa. Pentutokoissa ja aksaamassa ollaan käyty, mutta muuten en ole lähtenyt varta vasten treenaamaan ja oon yrittänyt malttaa olla tekemättä mitään tokojuttuja sisälläkään. Pari kertaa ollaan jumpattu kaukoja, mutta olen ehkä yrittänyt edetä vähän turhan kiireellä ja puhtaiden vaihtojen kriteeri ei taida olla Vilpulle ihan selvä. Takajalkatargetin käyttöönotto ei olisi varmasti huono juttu. Ohjatuissa maanantaitokoissa on kyllä nyt pari viikkoa mennyt vaihteeksi tosi mukavasti! 

Agilityssä on ollut hurjan hauskaa sielläkin, vaikka tällä viikolla ei treeneihin päästykään. Vilpusta on kuoriutunut varsin vauhdikas agilitykoiran alku. Ollaan ohjatuissa treeneissä edelleen tehty ihan lyhyttä tekniikkasettiä ja pohjataitoja, mikä on kyllä ollut hyödyllinen lähestymistapa. Treenin alla ovat olleet estetaidot (pussi, muuri, rengas), sylkkärit, irtoaminen, takaakierrot, ohjauksiin tuleminen... Ei malttaisi odottaa, että Vilppu tuosta vielä vähän kasvaa ja päästään juoksemaan rataa! Agility on niin hauska laji.

© Jenny Söderlund

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Koiraharrastus ilman autoa

Olin pitkään varma, että autoa en osta niin kauan kuin se ei ole ihan ultimaattinen edellytys esimerkiksi työssäkäymisen suhteen. Lennin kanssa matkattiin tyytyväisinä bussilla tai omin jaloin paikasta toiseen eikä sitä autoa niin osannut kaivatakaan. Sitten tuli Vilppu ja aika pian pennun jäkeen kesäauto-Rellu. Tilanne ja fiilis oli hieman ristiriitainen, mutta on tosiasia, että vaikka auto ei mulle kaupungissa asuvana ole todellakaan mikään välttämättömyys, helpottaa se käytännössä elämää todella paljon. Nyt juuri viime viikolla laitettiin auto talveksi seisontaan autopaikan puuttuessa ja ihan suoraan sanottuna tuntuu vähän kurjalta elää ilman sitä.

Linja-autossa on tunnelmaa t. Vilppu ja Lenni


Nykytilanteesta huolimatta elin monta vuotta ihan onnellisesti elämää autottomana koiraharrastajana ja voin tietysti sanoa, että kyllä se onnistuu. Mutta vaikuttaahan se. Mihin se vaikuttaa?

Lajivalikoima. Nyt haun tultua mukaan kuvioihin olisi kurjaa kuvitella, että en voisi sitä enää harrastaa. Pk-lajit kuuluvat kuitenkin niihin joissa auto on käytännössä välttämätön. Halleille nyt aika usein pääsee julkisilla tai matkasta riippuen kävellen ja koira voi odottaa häkissä tai narun päässä, mutta maastolajeissa tämä ei useinkaan onnistu. Sama koskee mm. mejää ja noutajan rodunomaisia lajeja. Onneksi maastolajien treenikausi ja kesäauton ajoaika kulkevat aika lailla käsi kädessä ja ensi keväänä päästään taas hommiin.

Reissut. Olin kerran viime talvena lähdössä kotihallille agikisoihin koiran ja kevythäkin kanssa, kun tajusin että on sunnuntai ja bussit eivät kulje ennen puolta päivää. Eka rataantutustuminen oli joskus puoli yhdeksältä. Eihän siinä, jätin häkin kotiin ja lähdin aamuseitsemän jälkeen lompsimaan hallille kirpeässä pakkassäässä. Kisafiilis ei ollut ihan huipussaan ja lisäksi piti miettiä, mihin sen koiran nyt pistän. Häkki löytyi ja kaikki järjestyi, mutta olisi sitä helpommallakin voinut päästä. Samoin pidemmät kisa- ja valmennusreissut kotiseudun ulkopuolelle ovat haastavia elleivät mahdottomia julkisten varassa. Onneksi on toki kimppakyytimahdollisuus.

Lennin kanssa olen matkustanut pidempiä, useamman tunnin matkoja myös junalla tai bussilla ja Vilppukin on päässyt taittamaan Jyväskylä-Joensuu -väliä pari kertaa. Koskaan ei ole ollut ongelmia, vaan aina ollaan päästy kyytiin ja matka on sujunut mukavasti. Ensi viikolla ollaan lähdössä vanhemmille syyslomalle molempien koirien kanssa ja vähän jännittää, tuleeko kahdesta ei-sylikoirasta sanomista. Teoriassa mitään estettä ei ole, mutta käytännössä täytyy toivoa että bussi ei ole kovin täynnä eikä kyydissä ole superallergisia.

Pieni luiskaperäkoppero tee-se-itse -koiraverkkoineen on huomattavasti tyhjää parempi.

Roudaaminen. Voi miten helppoa on heittää koirat ja kamat autoon sen kummemmin pohtimatta, mitä ehkä oikeasti tarvitaan ja mitä jaksaa kantaa. Kävellen tai bussilla kulkien tämä koko setti pitää miettiä uusiksi. Esimerkiksi mulla on JATtilaan neljä kilometriä ja Haukkuvaaraan kuusi, ihan käveltävissä oleva matka, mutta häkkiä et kyllä kuljeta mukana. Molemmissa halleissa on siitä onnellinen tilanne että seura tarjoaa häkkejä ja hallissa mahtuu odottelemaan, mutta kaikkialla tämä ei ole mahdollista. Autottomuus siis hyvinkin vaikuttaa myös treenipaikan ja -ajan valintaan vielä lajienkin lisäksi.

Itsenäisyys. Kimppakyydit toimivat usein koirienkin kanssa ja olen ikuisesti kiitollinen kaikille joiden kyydissä ollaan päästy kulkemaan! Mutta onhan se helpompi, kun ei tarvitse kysellä kyytejä vaan voi päättää omat reittinsä ja aikataulunsa. Voi lähteä ilman suunnittelua ja erikoisjärjestelyjä vaikkapa kisoihin tai koulutuksiin muualle eikä ylipäätänsä tarvitse miettiä matkoja niin paljon, kun kulkupeli on oma.

Auton ilmeinen huono puoli on se, että se maksaa. Enemmän kuin uskoisikaan. Aivan älyttömiä summia kuukaudessa, etenkin opiskelijalle. Maksaa se bussilla kulkeminenkin kyllä. Rahan lisäksi se maksaa aikaa ja vaivaa. Jos autolla voin lähteä treeneihin 10-20 minuuttia ennen niiden alkua, bussilla pitää lähteä 40-50 minuuttia aikaisemmin ja kävellen 50-75 minuuttia, matkasta toki riippuen. Ja kun treeniaika on vaikkapa se klo 20-22, niin kotiin palatessa arki-iltana tuo ero jo todella tuntuu.

Yhteenvetona sanoisin, että mun tilanteessa ilman autoa toki pärjää. Mutta se vaatii säätöä ja sitkeyttä - etenkin kahden koiran kanssa - ihan eri tavalla ja joitain uhrauksia joutuu väkisinkin tekemään. Olen kuitenkin iloinen siitä, että Vilpun pikkupentuaikana meillä ei ollut autoa ja kuljettiin bussilla viikottain. Nyt mulla on kaksi koiraa, joista molemmat suhtautuvat mutkattomasti matkustamiseen niin autolla kuin bussillakin ja pärjäävät loistavasti ihmisvilinässä. Tärkeitä taitoja kaupunkilaiskoirille.

Haaveilen kyllä että joskus olisi varaa pitää isoa farmariautoa Variocageineen ja ajella sillä pitkin maata kaiken maailman koulutusten perässä. Toistaiseksi mennään näillä!

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Lenni 8 vuotta

Maailman paras Lenni täytti eilen kahdeksan vuotta! Ei todellakaan uskoisi, että se on jo virallisesti veteraani-iässä. Sisällä se on toki hyvin huomaamaton ja nuoruuden hullutukset ovat jääneet pois, mutta treeneissä se on innosta pinkeänä ja aina valmis hommiin, usein siitä luullaankin junnuikäiseksi. Toivottavasti Lenni on näin virkeä vielä pitkään ja saan nauttia sen seurasta vielä toiset kahdeksan vuotta!


Lenni tuli meille aika nopealla aikataululla. Edellinen tollerimme oli kuollut huhtikuussa 2009 ja koiran tarve oli ainakin mulla kova. Olin jo ollut tarkemmin yhteydessä erääseen kasvattajaan, jolle oli tulossa pentuja ehkä alkuvuodesta 2010, kun Lennin pentue ilmaantui yhdistyksen pentuvälitykseen. Siitä pari viikkoa myöhemmin lähdettiin ajamaan Joensuusta maan poikki Vaasaan tutustumiskäynnille, ja siitä parin viikon päästä marraskuun lopussa haettiin Lenni kotiin. Vaikka sen toisen pentueen isä on mielestäni edelleen ehkä upein urostolleri jonka olen nähnyt, en osaisi Lenniä rakkaampaa koiraa kuvitellakaan ja oon oikein tyytyväinen, että kaikki meni niin kuin meni.

Lenni oli suhteellisen hirveä pentu ja välillä 15-vuotiaalle mulle turhan haastava kaveri. Edellisen tollerin kanssa olin rakastanut tokoa, Lennin kanssa kentälle ei ollut kovin kiva mennä. Onneksi löydettiin sen kanssa agility! Kesällä 2010 aloitettiin agitreenit tolleriporukassa ja samassa seurueessa viihdyttiin vuosia. Ilman tuota tolleriporukkaa olisin tuskin koskaan eksynyt agilitykentälle saati jäänyt sinne enää sen jälkeen, kun Lenni ekoissa ulkokenttätreeneissään lähti painelemaan omille teilleen ja kulutti treeniaikansa juoksemalla niityllä ympyrää.


Kun syksyllä 2013 muutin Jyväskylään opiskelemaan, Lenni jäi mun vanhemmille Itä-Suomeen. En yksinkertaisesti löytänyt siihen hätään asuntoa johon olisi saanut koiran ottaa, hyvä kun ylipäätänsä löytyi katto pään päälle. Se oli kuitenkin päätös johon en missään vaiheessa ollut tyytyväinen ja kun vaihto-opintojakson jälkeen pari vuotta myöhemmin muutin viimein kämppään, jonne lemmikit oli tervetulleita, Lenni muutti mun kanssa. Se sopeutui keskusta-asuntoon hyvin ja nyt tuntuu, että se on ollut täällä aina.

Lenni on arjessa maailman helpoin koira - se on kiltti ja vaatimaton, menee ihan suoranaisesti "siinä sivussa". Sitä ei haittaa jos joskus on pidempikin aika kun ei puuhastella mitään, mutta sitten kun puuhastellaan niin sitten tehdään täysiä. Se rakastaa työskentelyä, laji kuin laji. On siinä niitäkin asioita joita muuttaisin - Lenni on jossain määrin ääniherkkä ja saanut myös osansa terveysongelmista. Ei kuitenkaan mitään sellaista, mitä ei voisi hoitaa pois, joten siinä mielessä tilanne on hyvä ja toivottavasti pysyykin sellaisena.


En tiedä tuleeko mulle enää uutta tolleria, ei välttämättä. Paimen sopinee mun nykyisiin tarpeisiin ja harrastustoiveisiin paremmin,  mutta tietysti koskaan ei pidä sanoa koskaan. Lenniä parempaa tolleria ja ystävää en olisi kuitenkaan osannut toivoa. Se on niin rakas!

maanantai 25. syyskuuta 2017

Syyskuun pentutokot

Syyskuun tokoissa ollaan tehty paljon vauhtiliikkeitä: erityisesti merkin kiertoa ja vauhtinoutoa. Lisäksi ollaan pyritty saamaan seuraamista eteenpäin, tehty kapulan pitoa, rakennettu sosiaalista palkkaa ja muuta pientä ja tärkeää.

Syystä tai toisesta ei olla tässä kuussa saatu ihan samanlaisia oppimisen ja onnistumisen elämyksiä kuin esimerkiksi elokuussa tuli tosi monta. Treenit ovat menneet ihan hyvin, mutta siinäpä oikeastaan se - ei ole oikein ollut sellaista fiilistä että joku olisi onnistunut erityisen hienosti tai että oltaisiin menty oikeita askeleita eteenpäin. Toki tämä on välillä tällaista, hurjaahan se olisi jos koko tokoura olisi pelkkää nousukiitoa.

Kaikki kuvat © Aija Tanskanen
En ole ollut kovin tyytyväinen omaan keskittymiskykyyni ja suoritukseeni treeneissä. Tulee tehtyä tyhmiä ajatusvirheitä ja palkattua puoliteholla. Maanantai-ilta on mulle vähän raskas aika tehdä viikon tehokkain ja pisin treeni (minkä on erityisesti huomannut nyt, kun kahdeksalta on jo pimeää) ja se jonkun verran näkyy Vilpun vireessä. Vilppu tekee kyllä kaiken mitä pyytää, osaa kiertää merkkiä ja noutaa kapulaan, mutta siitä uupuu sellainen draivi mitä toivoisin näkeväni vauhtiliikkeissä varsinkin. Nyt syyskuun viimeisellä kerralla vire oli jo seuraamisessa oikeasti huono, pentu jäi ihan kokonaan matkasta. Palkkaamisessa on siis ongelmia. Pitäisi saada Vilppu tosissaan sitoutumaan eri palkkausvaihtoehtoihin, ja sitä varten ottaa erillisiä settejä jolloin palkataan pelkästään leikillä tai pelkästään ruoalla.

Ollaan kyllä kotona, ulkona ja aksahallilla treenattu syyskuussa paljon ja monissa asioissa on tullut onnistumisia, mm. kaukojumpan tekniikka ja vauhti on parantunut ja seisominen alkaa olla hyvällä mallilla. Vilppu on tehnyt superhyviä seuraamispätkiä, leikkinyt raivokkaasti ja tehnyt vauhdikkaita merkinkiertoja pitkältä matkalta. En vaan jostain syystä saa samaa fiilistä maanantain pentutokoihin, mikä on harmi! Jotain henkimaailman juttuja siinä ohjaajan osalta on, ehkä kuitenkin vähän painetta onnistua, mikä johtaa pikemminkin alisuoriutumiseen. Jokainen treeni, jonka teen yksinäni, menee aina paremmin kuin ohjatut, ärsyttävää mutta varmaan aika tyypillistä.



Yksi liike on, joka on ihan hirveän hyvä myös maanantaisin, ja se on kapulan pito. Vilppu ottaa halukkaasti, pitää varmasti, kestää vähän häiriötä ja irrottaa heti pyynnöstä. Siihen olen tosi tyytyväinen!

Juteltiin eilen että voisi olla treenitauon paikka. Menisi vaikka pari viikkoa ihan minimitreenillä ja katsoisi sitten palkkautuvuusasioita uudemman kerran. Aivan varmasti tekisi hyvää Vilpulle mutta ehdottomasti myös mulle. Lisäksi pitää antaa sille asioita ratkaistavaksi itse ja tehdä sellaisia juttuja että Vilppu saa oikeasti tuntea olevansa maailman fiksuin pieni koira! Vähän on tullut tehtyä liikaa liian samanlaista treeniä, ei ihmekään jos joskus alkaa tökkiä.



sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Geenien ja ympäristön vaikutus - Katriina Tiira OnniDogissa

Katriina Tiira oli Mika Jalosen lisäksi mun ehdoton suosikkiluennoitsija OnniDogissa. On aina ihanaa kuunnella huippuammattilaista, joka tietää omasta aiheestaan aivan valtavasti ja osaa vielä jakaa sitä tietoa ymmärrettävästi muille! Luennon aiheena oli koiran käyttäytyminen ja persoonallisuus - geenien ja ympäristön vaikutus. Lauantaina Katriina olisi luennoinut vielä koiran kognitiosta, mutta sinne en valitettavasti ehtinyt.

Luennolla käytiin läpi runsaasti aivan uunituoreita tutkimuksia siitä, miten ja kuinka paljon erilaiset ominaisuudet periytyvät. Nykytiedon valossa n. 30-50 % persoonallisuudesta on periytyvää ja loput johtuu ympäristön vaikutuksesta eli kaikista niistä asioista, mitä koirayksilö on eläessään (ja jo ennen syntymäänsä!) kokenut. Perinnöllisuuden osuus on minusta aika suuri!

Lenni toista päivää kotona

Osa ominaisuuksista periytyy paremmin kuin toiset. Ominaisuuksia, joilla on korkea heribiliteetti, on mm. kiinnostus riistaan, paimennustaipumus, stereotyyppinen käytös, pelokkuus ja ääniarkuus, fyysinen aktiivisuus, sosiaalisuus ja toisaalta myös aggressiivisuus ihmisiä kohtaan. Myös kognitiiviset ominaisuudet periytyvät voimakkaasti. Periytymismalli on kuitenkin monitekijäinen eli valitettavasti ei voi simppelisti todeta, että äänivarmoista vanhemmista tulee äänivarma pentu tai toisinpäin. Ominaisuudet eivät välttämättä ilmene joka sukupolvessa. 

Käyttäytymiseen vaikuttaa yksi tai useampi geenialue, eli useampi geeni joista osa on pieni- ja osa suurivaikutteisia. Mielenkiintoinen yksityiskohta, jonka Katriina toi esille, oli se että monentyyppiset ominaisuudet voivat periytyä yhdessä (esim. morfologia ja käytös). Esimerkiksi näyttäisi mahdolliselta, että lyhytjalkaisuuden geenialue olisi myös pelolle ja aggressiivisuudelle altistava. Tutkimuksia on tehty vielä liian vähän, jotta mitään varmaa voisi sanoa, mutta vastaavia korrelaatioita todennäköisesti löytyy useita. Koirarotuja ja niiden välisiä eroja Katriina kuvaili erilaisiksi geenirykelmiksi. Esimerkiksi metsästys- ja työkoirarodut ovat muita alttiimpia hyperaktiivisuudelle, impulsiivisuudelle ja keskittymiskyvyttömyydelle. 

Vilppu 5.5 viikkoa, © Aija Tanskanen

Koiran persoonallisuuteen vaikuttaa jo aika ennen syntymää sekä olennaisesti myös ensimmäiset elinkuukaudet. Emon tiineydenaikainen stressi ja emon huono hoito näkyy aina pennuissa. Huonosti hoidetut pennut ovat keskimäärin arempia, ahdistuneempia, vähemmän sosiaalisia ja vähemmän sinnikkäitä kuin pennut, jotka ovat saaneet hyvää hoivaa. Hyvä hoiva tarkoittaa tässä sitä, että emä on viettänyt mielellään aikaa pentujen kanssa ja esim. nuollut niitä paljon. Ensimmäiset 2-3 viikkoa ovat tärkeimmät. Katriina sanoikin, ettei itse ottaisi pentua ensisynnyttäjänartusta, koska sen hoitotaipumuksista ei voi sanoa mitään.

Pennun tärkein sosiaalistamisjakso on  kolmesta noin kahteentoista viikkoon. Tässä herkässä vaiheessa puutteellisesti tapahtunut sosiaalistaminen on yhteydessä koiran pelokkuuteen. Pelokkuuteen voi vaikuttaa myös huono emonhoito ja jatkuvat huonot kokemukset tai traumat. Lisäksi pelokkuus on voimakkaasti perinnöllistä. Pääasiallisesti korian persoonallisuus on suurin piirtein valmis noin vuoden iässä, mutta esimerkiksi perinnöllinen ääniarkuus voi alkaa ilmetä vasta kahden vuoden ikäisellä koiralla. Hyvin voimakkaat huonot kokemukset voivat toki vaikuttaa koiran persoonallisuuteen myöhemminkin, ja osa tällaisista huonojen kokemuksien aiheuttamista muutoksista geeneissä tai niiden säätelyssä myös periytyy (epigenetiikka). 



En ole käytännön tasolla kiinnostunut koirien kasvattamisesta, mutta perinnöllisyydestä ehdottomasti kyllä. On mielenkiintoista, miten paljon tutkimuksissa voidaan havaita ominaisuuksien periytymisestä, vaikka yksilötasolla tuntuisi välillä osittain arpapeliltä mitä mistäkin yhdistelmästä tulee. Vaikka pentu ei vanhempiensa kuva olisikaan, isommasta näkymästä pystytään huomaamaan paljon periytyneitä ominaisuuksia. Katriina myös sanoi, että tutkimustulosten valossa pentutestit toimivat huonosti eikä niistä voi päätellä mitään olennaista. Sekin vielä! Vaikea lienee koirankasvattajan rooli.

torstai 21. syyskuuta 2017

OnniDog 2017: Kokonaisvaikutelma

OnniDogista on jo kaksi viikkoa. Palataan vielä sen tunnelmiin yleiskatsauksen muodossa! Kaiken kaikkiaan tapahtuma oli supermukava, tykkäsin koko konseptista paljon ja aion ehdottomasti palata tänne seuraavina vuosina uudestaan. Saman skaalan koiratapahtumaa ei Suomessa muualla järjestetäkään, joten kiva että se on tässä lähestulkoon kotikulmilla!


Koulutukset olivat pääsääntöisesti erittäin hyviä. Tietysti kouluttajien taso vaihteli, osa oli selvästi kokeneempia kouluttajia kuin toiset. Kaikista koulutuksista sai irti jotain, mutta toisista enemmän kuin toisista, mikä on ihan ymmärrettävää. Vähän harmitti ettei päästy Reija Niemisen hakukoulutukseen, ne olisivat olleet to-pe kun taas meidän hakutreenit olivat vasta lauantaina. Samoin spesiaalitreenit (Mika Jalonen, Krista Karhu, Jirka Vierimaa) täyttyivät alta aikayksikön eikä niihin päässyt kuin muutama halukas. Ensi vuonna siis vielä aiemmin liikkeelle! Koulutuksista erityisesti rally, dobo ja kohteet ja korokkeet olivat mun mieleen.

Ensi vuonna täytyy päästä kokeilemaan pallopaimennusta, flyballia, ehkä koirafrisbeetäkin. Kikkarointia ehdottomasti, kun Vilppukin on vetoiässä! Esine-etsintätreenit ja peltojälki kiinnostaisi myös. Saa nähdä minkälaisia koulutuksia on ensi vuodelle tulossa, varmasti vähintään yhtä kiinnostavia juttuja kuin mitä nyt oli. Tietysti tuttujakin lajeja on mukava päästä treenaamaan uusien kouluttajien opissa.

Luennot olivat kaikki superhyviä, loistavat luennoitsijat! Luennot myös tauottivat päivää mukavasti ja tarjosivat mahdollisuuden ruokatauolle kuivassa ja lämpimässä. Teki terää. Vähintään yksi luento per päivä on varmasti mulla ohjelmassa ensi vuonnakin, jos aiheet sattuvat olemaan yhtä kiinnostavia kuin tällä kertaa. Erityisesti Katriina Tiira vakuutti ja toki Mika Jalosen tokoluento oli aivan huippu myös.

Aikataulut olivat OnniDogin puolesta onnistuneet: tarjolla oli taatusti riittävästi kaikkea. Ehkä koulutukset voisivat kestää 45 min (tai  1 h 45 min) tasatunnin sijaan, niin jäisi paremmin aikaa siirtymille, ehtisi vaihtaa koiran ja tarvittaessa vaatteet rauhassa. Useissa koulutuksissa 45 minuuttia tehokasta työskentelyaikaa riittäisi aivan hyvin. 

Omiin aikatauluihini olin myös tyytyväinen, ehdin ja jaksoin mennä kaikkiin koulutuksiin mihin olin ilmoittautunutkin. Luento sekä noin kaksi treenituntia per koira oli hyvä määrä. Rennompia lajeja koira jaksaisi varmasti kolmekin päivässä, mutta kuusi treenituntia voisi alkaa olla mulle jo aika hurja määrä.

Uusi panta! Vimpun pentupanta on samasta koristenauhasta, joten jatkettiin Batman-linjalla.

Ostosmahdollisuudet olivat vähän liiankin hyvät... Berran, Platinumin ja Origon myyntipisteiltä sai kaiken mitä tarvitsi ja vähän ylimääräistäkin. Mulle tarttui mukaan ke-hun treenilelu, Vilpulle Vijuen ihana isojen poikien puolikurrapanta, Naturis-makkaraa ja OnniDogin omalta myyntipisteeltä erikoinen kananmakuinen roll-on. Sitä en ole vielä päässyt testaamaan, mutta kyseessä on siis nestemäinen herkku täysin deodoranttia muistuttavassa purkissa. Turhia ostoksia ei onneksi tullut tehtyä, vaikka olisi tehnyt mieli hankkia lisää leluja, Vilpulle uusi grippihihna, itselle uusi treeniliivi ja vaikka sun mitä.

Ympäristönä Himos on toimiva. Kivoja lenkkireittejä piisaa ja koulutuksille oli hyvin tilaa. Varsinaiset tapahtumakentät kestivät sateellakin ok kunnossa, mutta agilitya en lähtisi märälle luonnonurmelle tekemään. Nose work, dobo ja kohteet ja korokkeet tapahtuivat hotellin alakerrassa pienessä salissa, joka oli isommalle koiramäärälle vähän ahdas ja lattiamateriaaliltaan liukas mutta muuten toimiva. Kiva että on sisätilaakin käytössä!

Välimatkat Himoksen alueella eivät ole kovin pitkät, mutta auto oli ihan kiva nafteissa siirtymissä. Hakuilemaan myös lähdettiin alueelta vähän kauemmas. En ollut ennen käynyt Himoksella, mutta alueella navigointi onnistui ihan hyvin. Hotellin alakertaan löytäminen oli ekalla kerralla pikku haaste, mutta myöhemmin sinnekin ilmaantui opaste.

Majoitus Patalahden rantamotellissa n. 4 kilometriä alueelta oli onnistunut ratkaisu. Edullinen, siisti kämppä jonne mahtui hyvin. Parasta oli sauna viereisessä rakennuksessa! Ei ehkä niin idyllinen majoituspaikka kuin Himoksen mökit, mutta suoraan sanottuna hinta ratkaisi tässä asiassa. Ei mitään valittamista, suosittelen ja taidan palata Patalahteen ensi vuonnakin. Motelli on ihan lammen rannassa, mutta uimaan ei tänä vuonna tarvinnut kastuakseen lähteä, niin jäi välistä.



Hakukoiran alku Vilppukin on hommissa Sporttirakin kuvaamalla videolla OnniDogista!

tiistai 19. syyskuuta 2017

Vaihtelevuutta tokotreeneihin - Mika Jalonen OnniDogissa

Hallitseva tokon suomenmestari Mika Jalonen oli kouluttamassa ja pitämässä luentoa OnniDogissa viikko sitten. Oli inspiroiva luento ja mukavan oloinen kouluttaja, tosin treeneissä oli aika paljon puhetta ja aika vähän tekemistä mikä oli toki kuuntelijan näkökulmasta kiva. Suunniteltiin jo kovasti että ajeltaisiin joskus Mikan koulutettavaksi Tampereen suunnille, siellä olisi varmasti hyödyllisiä koulutuspäiviä ja -viikonloppuja tarjolla. Luennoitsijana Mika oli selkeä ja luento varsin huumoripitoinen, ei pelkkää kuivakkaa teoriaa. Mika käytti myös mukavasti omia kokemuksiaan esimerkkeinä ja näytti videoitakin oman koiran treeneistä pentuajoilta. Luennon aihe oli vaihtelevuutta tokotreeneihin, mutta ehkä enemmän pysyteltiin muissa tokoon liittyvissä teemoissa.

Mikan motto on simppeli: EVVK eli enemmän virhevapaata koulutusta. Tärkeää on laatu, ei määrä.  Tavoitteena on positiivinen, vastaanottavainen, aktiivinen koira ja tunnetila. Jokainen koira on yksilö, joten tämän saavuttaakseen koiraa pitää opetella lukemaan ja ymmärtämään ja sitä on turha verrata toisiin koiriin. Tämä pitäisi aina muistaa itsekin, tosi helposti tulee tuijotettua toisten koirien ominaisuuksia ja taitoja sen sijaan että keskittyisi siihen omaan.

© Aija Tanskanen

Mika puhui paljon koiran luovuudesta ja sitkeydestä. Molempia asioita tulee harjoitella ja vahvistaa. On tärkeää, että koira saa tarjota ja keksiä itse, mistä tulee palkkaa (palkkiot arvottavat toimintaa). Samalla tulee tukea sen sitkeyttä: joskus pitää tehdä enemmän hommia palkan saadakseen kuin toisella kertaa. Esimerkiksi seuraamisessa ei pidä jumahtaa palkkaamaan aina tietyn mittaisen pätkän jälkeen, eikä toisaalta aina paukuttaa täyspitkää seuraamiskaaviotakaan. Simppeli juttu mutta käytännössä unohtuu liian usein! Sitkeyteen liittyy olennaisesti turhauman kanavointi tekemiseen. Koiran turhautumista ei kannata pelätä, se on ihan hyvä tunne niin kauan kuin se saa koiran yrittämään sinnikkäämmin.

Toisena mottona Mikalla tuntui olevan: "ei improvisaatio-ohjausta". Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että koiralle annetaan työrauha. Kun käytöksen päälle on liimattu vihje, käytöksen laukaisijana on pelkkä vihje. Koiraa ei ohjata käsin ja vartaloavuin vaan vihjeillä. Niinpä vihjeet pitää opettaa varmoiksi: tehdä paljon ärsykekontrollitreeniä niin että koira osaa erotella vihjesanoja toisistaan ja muista sanoista. Rutiinien rikkominen paljastaa ohjaajalle, ymmärtääkö koira vihjeet oikeasti vai lukeeko se vain kontekstia! Houkuttelu ei harjoittelun alkuvaiheessa ole ongelma, kunhan sen tiedostaa ja pyrkii siitä aktiivisesti eroon eli häivyttää.

© Aija Tanskanen

Virheitä koulutusprosesissa tulee ja sille ei voi mitään. Virhe on vihje ohjaajalle: jotain pitää muuttaa tai treenata enemmän tai paremmin. Jos virheet johtuvat ympäristöstä, sitä tulee muokata. Häiriöiden ei ole tarkoitus saada koiraa tekemään virheitä vaan ne tulee skaalata sopiviksi!

Tunnista onnistumiset ja iloitse niistä. Luo tavoitteet, pidä ne mielessä ja näe vaivaa niiden eteen. Yksinkertaista!

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Vilppu 8 kuukautta

Kuvat pari viikkoa sitten kenneltreffeiltä, © Aija Tanskanen

8 kuukauden ikäisen Vilpun nimeksi voisi vaihtaa Silppu. Se on keksinyt ruveta askartelemaan päivisin: kyytiä on saanut mm. kirjahylly, pyykkikori sisältöineen ja viimeisimpänä sängynnurkka. En oikein uskalla tai tykkää muutenkaan jättää koirille mitään järsittävää työpäivän ajaksi, mutta nyt Vimpu on saanut pahvipaketteja revittäväksi ja revittyinä ne ovat iltapäivällä löytyneetkin.

Sisäsiisti se kuitenkin on jo ja oikeastaan siivoan kyllä mieluummin silppua kuin pissejä. Eiköhän tuo askarteluvaihekin mene joskus ennen kahta ikävuotta ohi. Muitakin teinijuttuja Vilpulla on. Korvat sillä onneksi pelaa erittäin hyvin edelleen ja kilttihän se on kuin mikä, pohjimmiltaan. Mutta esimerkiksi nätisti tervehtiminen tuntuu Vilpulta olevan nyt unohtunut ja vähän turhan usein sillä on jostain syystä mun käsi hampaiden välissä.

7.5 kk
Hihnassa Vilppu kävelee sievästi ja ahkeralla vastaehdollistamisella se on alkanut ohittaa koirat ja muut jännittävät jutut hyvin, kun etäisyyttä on tarpeeksi. Paljon ollaan menty eteenpäin ihan sillä kun olen itse lopettanut jännittymisen ja hermostumisen ja ottanut ihan reilusti etäisyyttä vaikka sitten johonkin pusikkoon. Ylläreihin Vilppu kyllä reagoi edelleen äänekkäästi, kuten kuukausi sitten kerroin. Maanantaina treeneissä se alkoi kesken tauon huutamaan kentän ohi kulkeville ihmisille. Haukkuminen on Vilpusta kivaa ja välillä se mekastaa ihan omaa ääntä kuunnellakseen. Vähän on hölmö.

Mutta treeneissä niin viisas! Tykkään ihan hirveästi harrastaa Vilpun kanssa, edelleen. Pentuagilityssa ollaan otettu askel taaksepäin ihan alkeistreeniin. Eteenlähetyksiä tasaisella ja kolmen hypyn takaa, ohjaavan käden treeniä eli persjättöjen alkeisharkkaa, putkesta putkeen -rallia ja pimeitä putkikulmia, pussia... Hyviä helppoja harjoituksia häiriössä. Vilppu lukee todella hyvin ohjausta ja sillä on erinomainen asenne tekemiseen. Tykkään kovasti. 

Tällä hetkellä tuntuu edelleen siltä että aussie on ihan mun rotu ja Vilppu ihan mun koira. Rakas pieni luikku.

Vilppu ja Taika-sisko

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

OnniDog 2017: Sunnuntai


Minen lähde t. Lenni


Sunnuntaiaamuna meinasi vähän väsyttää, niin ihmisiä kuin koiriakin. Erityisesti Lenni oli sitä mieltä että hän olisi voinut jäädä nukkumaan. Kyllä se siitä kuitenkin iloksi muuttui, kun paettiin sadetta dobo-tunnille. Ollaan kokeiltu Lennin kanssa doboa kerran aiemmin, mutta silloin molemmilla oli vähän hakemista. Nyt päästiin kunnolla vauhtiin! Tunnin aikana ehdittiin tehdä hommia sekä dobopallolla että tasapainotyynyllä - koiran tehtäviä, ohjaajan tehtäviä ja yhteisiä tehtäviä. Lenni oli niin ihanan innoissaan! Mikään ei ole kyllä parempaa kuin onnellisen tollerin ilme. Oli ihan superhauska tunti, doboilemaan täytyy päästä toistekin. Kouluttaja oli myös asiansa osaava ja selkeä ulosannissaan, mikä heti teki tunnista vielä mukavamman.


Doboilemisen jälkeen lähdettiin leikitystunnille. Koska OnniDogin yhteydessä järjestettävä pentunäyttely oli täydessä vauhdissa, ei leikittämiselle oikein ollut hyvää tilaa ja lähinnä sitten juteltiin kouluttajan kanssa. Tietysti kenen tahansa on vaikea antaa vinkkejä leikittämiseen kun ei ole Vilpun leikkiä nähnytkään, joten lähinnä ohjeeksi tuli kokeilla erilaisia leluja ja leikkityylejä ja antaa pennulle aikaa kasvaa hyväksi leikkijäksi. Leikkipätkien pitäisi olla lyhyitä ja leikin pitäisi loppua silloin kun se on hauskimmillaan. Edellispäivän leikkitunneista olin kuullut hyvää, joten vähän harmi ettei päästy konkretian tasolle. 

Puolen päivän jälkeen oli Jalosen Mikan luento ja sen jälkeen kävin seuraamassa hänen käytännön koulutuksia. Lennin kanssa osallistuttiin viimeisenä koirajumppaan, joka oli ihan hauskaa voimistelua ja tasapainoilua samalla kun yrittää temputtaa tai muuten osallistaa koiraa. Ei ehkä meidän tulevaisuuden laji kuitenkaan, mutta hyvähän sitä on testata kaikkea. Vilpulla taas oli viimeisenä kohteet ja korokkeet -tunti, joka oli kovin antoisa! Tehtiin kosketuskepin avulla ryömimistä ja korokkeella etu- ja takatassutargetia. Vilppu rakastaa tarjota asioita ja oivaltaa itse ja muistinkin, että sitä on taas tehty aivan liian vähän. Vähän meni jo väsymyksen puolelle, mutta tosi hienosti pentu kuitenkin jaksoi tehdä hommia. Otetaan taas kohdetyökentelyn eri variaatiot tekemislistalle.


Sitten tämän vuoden OnniDog olikin siinä! Kotiin päästyäni purin äkkiä kaikki (märät ja likaiset) kamat, sillä olin varma että jos en tekisi sitä heti jäisi se tekemättä kokonaan, ja hyppäsin suihkun ja iltapalan kautta sohvalle. Oli ihan mahtavat kolme päivää ja ensi vuonna aion ottaa sen neljännenkin, mutta kyllä nyt jo hyydyttää! Kirjoitan vielä kokonaiskatsauksen tapahtumasta ja varmaankin luennoista jonkinlaiset muistiinpanot, joten palataan OnniDog-tunnelmiin myöhemmin.