sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Treenien suunnittelu: tarkempia tavoitteita ja huolellisempia suunnitelmia

Mä olen varmaan yksi huonoimmista treenien suunnittelijoista ikinä. Mulla on toki jonkinsorttinen yleiskuva siitä, mitä koirien kanssa pitäisi treenata, mutta Vilpun kanssa se lista on megalomaanisen pitkä ja Lennin hyvin lyhyt ja sitä myöten tylsä ja epämotivoiva. Varmaankin juuri tämän takia menen hallille aina pää ihan tyhjänä ja keksin treenejä mennessäni, mikä ei pidemmän päälle ole kovin toimiva ratkaisu.

Toki nyt blogin myötä erityisesti ohjattuja treenejä on tullut kirjoitettua ylös ja analysoitua, mutta omatoimitreenien suunnitelmallisuutta se ei ole vielä parantanut. Mulla on treeneille varattu vihko ja kaikki, mutta en mä jaksa sitäkään käyttää. Luulisin, että tilastojen ystävänä mulle parhaiten sopisi joku näppärä excel, johon saisi listattua tulevat ja menneet treenit vaikka jotenkin värikoodattuna. Kaipaisin jotain selkeää systeemiä, josta selviäisi muutamalla vilkaisulla mitä ollaan tehty ja mitä tehdään seuraavina viikkoina. Jos jollain lukijalla on vinkkejä treenisuunnitelman tekoon ja/tai treenien kirjaamiseen, kertokaa!

Hakutreenien suunnittelu se vasta vaikeaa onkin.




Viime kuussa yhden pentutokotunnin aiheena olikin nimenomaan treenin suunnittelu. Jokaiselle arvottiin yksi alokasluokan liike, johon liittyen piti keksiä lyhyt treeni, joka toteutettiin samalla tunnilla. 

Onnistunut suunnitelma sisältää seuraavat asiat:
  • lähtötaso: mitä osataan nyt
  • tavoite: mitä haluan tällä treenillä saavuttaa 
  • askeleet lähtötasosta tavoitteeseen eli treenin kulku
  • palkkaus
  • plan B: mitä jos kaikki ei menekään suunnitelman mukaan

Tärkeää on, että tavoite on selvästi määritelty. Usein, jos mäkin olen mielestäni suunnitellut treenit, on se tasoa "harjoitellaan seuraamista" tai "tehdään hyppyä". Tämä ei kuitenkaan vielä kelpaa. Mitä osaa seuraamisesta harjoitellaan? Perusasentoa, liikkeellelähtöä, pysähdyksiä, käännöksiä, suoraa, hidasta/nopeaa/normaalia käyntiä, matkaa, kestoa, mitä?  Harvoin tulee humputtelemalla hyvää ja tulee kenties treenattua liikaa tai ihan vääriä asioita, jos ei todella mieti, mitkä ovat ne ongelmakohdat joissa halutaan edetä tai parantaa vanhaa.

Hyvin suunniteltu treeni on sellainen, että jos kertoisin treenin kaverille, hän osaisi sen suorittaa samalla tavalla kuin minä. Tämä toki kuulostaa tottumattomasta hemmetin vaivalloiselta, mutta eipä suunnitteluun oikeasti montaa minuuttia mennyt. 

Miksi palkkaan oikealla kädellä?? Todennäköisesti siksi, että en kiinnittänyt asiaan mitään huomiota.


Taannoin alkusyksystä sivuttiin myös treenien suunnittelua ja silloin oli puhetta, että voisi olla hyvä idea ottaa joka viikolle muutama tavoite, joihin keskittyisi sillä viikolla. Näin tulisi väkisinkin tehtyä riittävän pieniksi pilkotut tavoitteet ja kenties myös pyrittyä säntillisemmin niitä kohden. Mä olen toistaiseksi pysytellyt kuukausitavoitteissa, mutta nekin usein tuppaavat leviämään ja olemaan turhan leväperäisiä auttaakseen treenien suunnittelua toden teolla. 

Taidan tehdä sellaisen uudenvuodenlupauksen, että ensi vuonna
  • kirjaan kaikki treenit ylös
  • kehitän mulle toimivan treeninkirjausmenetelmän
  • suunnittelen kaikki treenit
  • asetan riittävästi riittävän pieniä tavoitteita
  • ja kaikesta tästä suunnitelmallisuudesta huolimatta tai toivottavasti juuri sen ansiosta pidän treenit lyhyinä, hauskoina, monipuolisina ja enimmäkseen onnistuneina

Siinähän sitä tavoitteita kerrakseen!

tiistai 28. marraskuuta 2017

Marraskuun pentutokot

Marraskuu oli kyllä ihan ennätyshuono kuukausi, sillä päästiin Vilpun tokovalmennukseen vain puolet kerroista eli kahdesti. Tätä ennen en ollut jättänyt yhtäkään kertaa välistä sen jälkeen kun kesäkuussa aloitettiin treenit, eli vähän kirpaisi kun ei ollut tuttua maanantaitreeniä! Kotona ollaan kyllä tehty hommia ja muuten on ollut tokon osalta hyvää etenemistä havaittavista.


13. marraskuuta oli aika teoriapainotteinen kerta, juteltiin treenin suunnittelusta ja tehtiin siihen liittyviä harjoituksia. Oli hyödyllistä siinä määrin, että kirjoitan siitä erillisen tekstin myöhemmin. Vilppu pääsi tekemään kaukoja ja hyppyä. Tokon avohyppy oli sen mielestä vähän outo, vaikka umpiestettä se on tehnyt ja agihyppyjä toki. Pitää ottaa treenilistalle myös erilaiset hypyt ja alkaa kasaamaan hyppyliikettä valmiiksi, palaset on siihen olemassa.

Kaukoissa saatiin esille saalistilttaus eli Vilppu jäi kyttäämään lelua, mikä taas näkyi kaukoissa tahmailuna. Mä olen vieläkin aika pihalla näiden paimenkoirajuttujen ja myös leikitysjuttujen kanssa ja vaikka olen lukenut ja teoriaopiskellut yhtä sun toista, vaikealta tuntuu edelleen. Pitäisi päästä johonkin leikitys-/vietti-/palkkauskouluun, jossa ehtisi käymään teoriaa ja käytäntöä perusteellisemmin läpi. Enivei, otettiin korjaussarjaksi leikkiä -> käsitargetille muutama toisto josta namipalkka -> kaukot -> lelupalkka. Näin saatiin kyttäys katkaistua. En ole kyllä kaukojen asennonvaihtojen nopeuteen tyytyväinen vieläkään, pitäisi saada enemmän tunnetta ja tarmoa peliin. Mulle on vaan kriteerin ylläpito tässä tosi vaikeaa. Täytyy nyt yrittää treenata kaukoja säästeliäästi mutta tehokkaasti, niin että saataisiin pelkkiä nopeita vaihtoja ja niistä superpalkkaa.


Tällä viikolla tehtiin pistetyöskentelynä ruutua, merkin kiertoa, tasapainotyynyllä jumppailua ja niitä kaukoja. Lisäksi tehtiin perusasentoon kontaktin kestoa ja pään oikeaa paikkaa sekä seuraamisen ensimmäistä askelta, joka on yleensä se kriittisin. Lopuksi vielä paikkamakuu. Olin koko treenin jotenkin tosi jännittynyt ja se kyllä näkyi Vilpussakin. Toisaalta hyvä, että se oppii että stressaantuneenkin ohjaajan kanssa voi tehdä töitä - ei tule sitten yllätyksenä kisoissa - mutta toisaalta ei saatu kumpikaan itsestämme ihan parasta irti.

Ruutua ei olla tehty enkä oikein tiedä miten siinä lähtisi etenemään. Vilppu osaa juosta lelulle ja hakeutuu myös auttavasti kosketusalustalle. Pitää vaan ottaa toistoja eri paikoissa eri etäisyyksillä ja vahvistaa ajatusta ruutuun irtoamisesta. Nyt Vilppu olisi mielellään hakenut kiertoa kulmamerkille. Merkin kiertoa ollaankin tehty paljon ja siinä ei ole mitään ihmeellistä. Valmisteleva "missä"-pyyntö pitäisi opettaa mahdollisimman pian.

Kaukot eivät olleet sen paremmat kuin ennenkään, tasapainoilu taas sujui ongelmitta ja Vilpulla on jo kiva repertuaari asioita joita se osaa tyynyllä tarjota. Perusasentoharkassa Vilppu oli huippuhyvä, jaksoi tsempata vaikka oli väsynyt ja lähti todella hyvin mukaan ekaan askeleeseen. Paikkis oli ok, sivulta maahanmenot ovat aika hitaita ja usein myös vinoja, niihin pitää nyt kiinnittää erityistä huomiota. Paljon tarvitsisi myös häiriötreeniä. Olen nyt alkanut opettaa Vilpulle makuuta leuka maassa ja se on vähän rikkonut maassa oloa. Lisäksi Vilppu valuu todella helposti lonkalle, joka pitäisi käydä aina korjaamassa mutta en nytkään käynyt. Kriteeri tässä(kin) asiassa selväksi itselle ja koiralle!


Hyviä ja tarpeellisia treenejä siis ollut, mutta treenattavien asioiden lista se vaan kasvaa kasvamistaan enkä oikein tiedä mitä haluaisin tai pitäisi priorisoida. Niin monta juttua mitä pitää pienelle koiralle opettaa! Onneksi ei ole kiire.

Treenilista joulukuulle:
  • Monipuolista luopumistreeniä
  • Vauhtia asennonvaihtoihin
  • Halliin ja kentällä meno 
  • Eteentulon kertaus 
  • Paikallaolo

lauantai 25. marraskuuta 2017

Väriä marraskuuhun

Marraskuu on jälleen ollut pitkä ja pimeä kuukausi. Jyväskylässä on ollut sateista ja synkkää, talvitunnelmiin on päästy vain muutamana lumisena päivänä. Lenni on ollut lähes koko kuukauden vanhemmillani hoidossa, eli ollaan elelty kaupunkielämää Vilpun kanssa kahdestaan. Paikoitellen multa on ollut energia todella vähissä kaiken koulu- ja työhomman keskellä, mutta Vilppu on vaikuttanut elämäänsä ihan tyytyväiseltä, kunhan se vain pääsee riittävän usein rallittelemaan ja rasittamaan aivoja. Kohta mulla alkaakin loma, jonka ajattelin käyttää ulkoilemalla valoisaan aikaan mahdollisimman paljon.

Mikä on tämä valoilmiö?

 
Vähän valoa syksyyn saatiin joku aika sitten Hurtalta, kun voitin Facebook-arvonnasta Vilpulle Dazzle-valjaat ja -taluttimen värissä kiivi. Nimestään huolimatta väri on todella kirkas neonvihreä, joka sopii kyllä mustalle koiralle erittäin hyvin. Toki tuollainen kirkas väri myös likaantuu aika äkkiä, mutta niin ne likaantuvat muutkin kamat tähän vuodenaikaan. 

Lennillä on tuota Dazzlea vastaavat Active-valjaat sinisenä ja oon kyllä tykännyt mallista kovasti, istuu ainakin mun koirille. Molemmilla on kokona 60-80 senttiä, joka on Lennille juuri ja juuri riittävän pieni ja Vilpullakin vielä reilusti tilaa kasvaa. Parasta näissä on se, että eivät pyöri yhtään päällä! Verrattuna esimerkiksi Vilpulla aiemmin olleisiin Rukan valjaisiin istuvuus on ihan eri luokkaa. Säädöt löytyy niin kaulan kuin rinnankin kohdalta. Nämä ovat myös superhelpot pukea ja riisua, kun ei tarvitse olla pujottelemassa tassuja mihinkään aukkoihin vaan kiinnitys on pistolukoilla molemmin puolin selässä. Valjaissa on lisäksi kahva selkäpuolella, josta tarvittaessa saa koiraa pideltyä tai vaikka hätätilanteessa nostettua. Kokonaisuus on tukeva ja kestävän oloinen. 

Kovin kapeiden koirien osalta ongelmana voi olla suhteellisen tukeva etujalkojen välistä tuleva rintaosa. Lennillä on kokoisekseen melko leveä rintakehä ja Vilpulla vielä kapea. Molemmille tämä valjas sopii kyllä, mutta voin kuvitella että tietyntyyppisille kapoisille koirille, etenkin nartuille, tuo rintaosa saattaa olla liian leveä ilman ompelutoimenpiteitä.




Parasta näissä Dazzleissa on istuvuuden lisäksi heijastimet! Activeissakin on jonkun verran heijastinkanttia, mutta Dazzle on yltympäriinsä heijastava. Näiden kanssa tavallinen heijastinliivi ei anna enää juurikaan lisäarvoa. Saman sarjan talutin (180cm x 6mm) on puoliksi heijastinpunosta ja siinä on ihana pehmeä käsilenkki. Arjessa tykkään kyllä kaikista eniten kevyistä ja pitävistä BGB-lukoilla varustetuista griphihnoista, mutta tämä Dazzle-remmi on ollut juurikin heijastimien takia nyt usein käytössä. Ja toki se sopii värin puolesta parhaiten valjaiden kanssa yksiin! Dazzlea löytyy Hurtan verkkokaupasta kiivin lisäksi väreissä keltainen, oranssi ja violetti ja Activea sinisenä, mustana, kirsikanpunaisena ja vaaleana beigenä. 

Kiitos siis Hurtalle näistä, tulivat tarpeeseen! Hyvistä heijastimista huolimatta toivon kyllä, että pikkuhiljaa alkaisivat päivät valkenemaan ja aurinkoakin nähtäisiin joskus. Ja että saataisiin pysyvät lumet maahan, mielellään jo ennen joulua! Mun mielestä talvi on ihan kiva vuodenaika ja joulu paras juhla koskaan, mutta tämä ainainen pimeys, harmaus ja koleus alkaa kyllä tympimään. 


keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Vilppu 10 kuukautta

Vilppu 10 kuukautta on aivan täynnä energiaa. Se jaksaa ihan mitä vaan ja pystyy mihin tahansa, ainakin omasta mielestään. Juokseminen ja loikkiminen lelua riepottaen on parasta mitä Vimsu tietää, eikä ole niin väliä ollaanko ulkona vai sisällä. Jos parempaa esterataa ei ole tiedossa, niin Vilpun mielestä sohvalta sängylle ja takaisin on ihan hyvä reitti. Osaa se edelleen asettua unille jos kukaan ei lähde mukaan sen hillumiseen, mutta väittäisin että Vilpulla on hepuleita enemmän nyt kuin pikkupentuna.

Vilppu on edelleen varsin pentumainen, kiltti ja pusutteluja rakastava lapsikoira, mutta toisaalta sillä on myös omat teini-ikäisen oikkunsa. Niistä ehdottomasti rasittavin on askartelu päivisin. Vilppu on arkisin yksin kuitenkin vain 4-6 tuntia ja silti lähes joka kerta se saa jotain pientä tuhoa aikaiseksi. Pahimmat vaaranpaikat olen rajannut kompostiaitapalojen taakse ja toki siivoan aamuisin irtaimiston turvaan, mutta niin Vilppu vaan löytää aina jotain maisteltavaa. Askartelujen määrä ei juuri riipu siitä mitä ollaan tehty aamulla tai edellisenä päivänä, eikä varmaan auta kuin toivoa, että Vimsu kasvaa tuosta vaiheesta pian ohi.




Mitä muuhun arkeen tulee, kierrokset tyypillä nousevat välillä milloin mistäkin syystä, ja kiihtyessään Vilppu on varsin äänekäs. Toisten koirien ohitukset ovat välillä kaikkea muuta kuin oppikirjasta, vaikkakin koko ajan rauhallisempia. Viime aikoina Vimsua on alkanut kiinnostaa ympäröivä hajumaailma ja se on ruvennut myös merkkailemaan lenkillä, mutta varmasti pahimmat uroshöyryilyt ovat vielä edessäpäin. Niitäpä odotellessa!

Pääsääntöisesti Vilppu on kuitenkin edelleen mielestäni todella kiltti pentu. Se osaa kulkea narussa nätisti, pysyy vapaana ollessaan lähellä ja tarjoaa ahkerasti kontaktia. Korvat sillä ovat edelleen toimineet täysin moitteetta, luoksetulo on iloinen ja nopea. Toki pahassa häiriössä ei niitä olla testattukaan, sen verran olen aina ennakoinut. Vimsulla ei ole ollut juurikaan mitään aivan pöhköjä tempauksia ja se tuntuu olevan myös mun käteen sopivasti ohjaajapehmeä, uskoo kun kielletään ja ilahtuu kovin kun kehutaan. Muuten se ei ole pehmeä jos ei kovakaan, säikähtää hyvin harvoin ja jos niin käy, niin se palautuu nopeasti ja menee rohkeasti tutkimaan. Tällä hetkellä Vilppu myös väläyttelee kohtuullista vahtiviettiä, sisällä en anna sen haukkua ja puhista mutta jos antaisin, niin taatusti tästä hyvän vahdinkin saisi.




Lisääntyneen energiamäärän myötä Vilppu jaksaa toki tehdä myös hommia intensiivisemmin ja kauemmin kuin aiemmin, ja siitä olen nauttinut ihan hirveästi. Viime aikoina olen taas muistanut miten hauskaa naksuttelu on, ja ollaankin treenailtu joka ilta jotain pientä. Erityisesti treenin alla ovat olleet kehonhallintaan liittyvät temput, mutta jonkun verran myös hömppätemppuja ja tokojuttuja on naksuteltu menemään. Vimsu on ihanan yritteliäs ja tekee sitkeästi töitä. Ääntä tulee melko helposti, kun vähän turhauttaa, mutta kun jutun juoni on selvillä jää kitinäkin pois.

Seuraamisasioissa ollaan päästy ottamaan isoja harppauksia kohti pidempiä seuraamispätkiä, koira pysyy paremmin mukana ja olen nyt löytänyt sille sellaista virettä tokoon mitä halusinkin. Agilityssa Vilppu on taas ollut jo pidemmän aikaa aika hurja, menee kovaa ja isolla intensiteetillä mutta lukee ohjausta todella hyvin. Ei malttaisi odottaa seuraavia treenejä, molemmissa lajeissa!

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Sporttistartti syksyyn

Voitin taannoin Facebook-arvonnassa Sporttitassun Sporttistartti 1 -nimisen agilityharrastajan fysiikkaetävalmennuksen, joka sisälsi alkutestin, 7 viikon treeniohjelmat (2 treeniä per viikko) ja lopputestin. Lisäksi käytettävissä oli vertaistukea Facebook-ryhmän muodossa ja vinkkejä ja apua pt Rosa-Marialta. Mullakin on omat fyysiset rasitteeni joiden takia en esim. kykene tällä hetkellä punnertamaan, ja jos omat lonkat kuvattaisiin niin ne tuskin olisivat A/A, joten oli hyvä että ryhmässä pääsi kyselemään myös vaihtoehtoisia treenejä. 


Agility on hauska urheilulaji siinä mielessä, että koirakko on aina tiimi jonka pärjäämiseen molempien osapuolien ominaisuudet vaikuttavat. Erityisen taitavan koiran kanssa ei välttämättä tarvitse olla erityisen nopea ohjaaja onnistuakseen, mutta helpottaahan se. Kuten Sporttitassun sivuilla Rosa-Maria toteaa: "Taidokas ja ”yhteinen rata” koiran kanssa ei ole kiinni vain fyysisen kunnon ominaisuuksista --. Usein kuitenkin puutteet siinä voivat vaikuttaa valintoihin, onnistumiseen ja jaksamiseen." Itse haluan pystyä agilityradalla kompensoimaan koiran heikkouksia ja koulutuksellisia puutteita omalla liikkeelläni eli se taas tarkoittaa sitä, että mun pitää pystyä juoksemaan. Jos en esimerkiksi viitsi opettaa koirilleni suuntakäskyjä tai esim. keppien hakemista puolesta kentästä, nopeilla radoilla täytyy edetä ehtiäkseen ohjaamaan kriittisiin kohtiin.

Fysiikkapuolelta mun vahvuuksia agilityssa on tarvittaessa suhteellisen nopeat lähdöt ja spurtit sekä ehkä sellainen yleinen uskallus liikkua. Heikkouksista suurimmat on erittäin huono liikkuvuus ja kehno kestävyyskunto. Mä ihan tykkään harrastaa liikuntaa, mutta juokseminen on kyllä mun inhokkiaktiviteettien top viidessä. Aina säännöllisin väliajoin aloitan hölkkäämisen, mutta kun riittävän kauan on mielestään kärsinyt eikä runner's high ilmoittele itsestään, niin aina se jää. Harmillisesti juoksukunto ei kuitenkaan parane kuin juoksemalla. Agilityssa yksittäiset kisasuoritukset ovat niin lyhyitä, että siellä pärjään kyllä, mutta treeneissä pitäisi jaksaa 10-20 minuuttia täydellä teholla. Entä jos ei vaan jaksa? Koira usein paranee vetojen myötä, mutta jos ohjaajalta loppuu jalat ja happi, niin vaikea on koirakkona tehdä parasta mahdollista suoritusta ja saada kaikkea mahdollista treenistä irti.



Sporttistartti tarjosikin hyvän keinon ottaa agilitya tukeva liikunta osaksi normiviikkoa lajitreenien oheen. Mä olin ohjelman loppupuolella kipeänä ja lopputestikin jäi sen takia tekemättä, mutta aion tehdä keväällä saman setin uudelleen testauksineen päivineen ja katsoa miltä eteneminen vaikuttaa. Nytkin kuitenkin sain paljon ideoita ja inspiraatiota jatkaa. Vilppu ilmoittelee kasvavansa aika liukasliikkeiseksi aksakoiraksi, joten paranee alkaa nyt jo tsemppaamaan että joskus vuoden päästä pysyy sen perässä.

Sporttistartin treenit oli helppoja ymmärtää ja toteuttaa ja sisälsivät paljon hyödyllisiä harjoitteita nimenomaan aksaa ajatellen, jossa korostuvat nopeat jarrutukset ja kiihdytykset sekä suunnanvaihdot. Treeneissä oli erilaisia spurtteja, viivajuoksuja (eteen- ja taaksepäin!), lihaskuntoa, loikkia ja venyttelyohjeet. Tuli kyllä harvinaisen selväksi, miten huonossa kunnossa oikeasti onkaan. Muistan ekalla treeniviikolla pyörineeni iltakymmeneltä hallin lattialla vatsalihasosion jälkeen varmana siitä ettten koskaan enää tee yhtään vatsarutistusta... Onneksi kunto myös oikeasti kasvaa aika nopeasti, kun jatkaa sinnikkäästi ja treenaa säännöllisesti. Ja kaikki tuska kyllä palkitaan sitten siellä radalla, kun oma parempi liikkuminen näkyy koirassa.

Talvi on vähän mälsää aikaa juosta, mutta jos lunta ja jäätä saadaan odotella vielä pitkästikin, niin ehkä mäkin ehdin kaivaa lenkkarit vielä esille. Ainakin lihaskuntoa ja liikkuvuutta pyrin nyt talvikaudella parantamaan, niin keväästä voi ottaa spurttitreenit takaisin ohjelmaan. 

maanantai 23. lokakuuta 2017

Lokakuun pentutokot


Kaikki kuvat ottanut Jenny Söderlund OnniDogissa, iso kiitos!!

Lokakuun ensimmäiselle pentutokokerralla Vilppu ja Lenni jakoivat treenikerran. Vilppu teki seuraamista ja paikallaoloa, Lenni seisomisharkkaa ja loppudoboilut. Paikallaoloharjoituksissa ideana oli nostaa koiran virettä leikkimällä, jättää lelu maahan ja vapauttaa koira sille pienen paikallaolon jälkeen. Tarkoituksena on saada pennut jo alusta alkaen oppimaan, että paikallaolon tyyppisiä rauhallisia liikkeitä voi tehdä myös innostuneessa mielentilassa. On vähän turha opettaa koiralle asioita kokonaan kahdesti: ensin matalassa vireessä ja sitten uudestaan korkeammassa, kun niitä voi ottaa treeniin limittäin. Ei tule sitten yllätyksenä, jos esimerkiksi ensimmäisessä kokeessa koira käykin kuumempana kuin treeneissä... Lokakuussa otettiin myös ensimmäiset kisamittaiset rivipaikkikset, vähän yli minuutti haluamallaan matkalla. Vilpun kävin välipalkkaamassa muutamaan kertaan, vaikka ei se varmaankaan olisi noussut muutenkaan. Sillä on paikallaolo todella varmalla mallilla sekä maaten että istuen, vaikka toki häiriöharjoituksia pitää tehdä tulevaisuudessa paljon.

Seuraaminen toimii tällä hetkellä parhaiten patukka kainalossa. Pari-kolme askelta seuraamista peruasennosta perusasentoon onnistuu millintarkasti aina, mutta pidemmillä pätkillä Vilppu helposti vähän irtoaa paikasta ja jätättää, ellei palkan odotus ole aika korkealla. Seuraamista ollaan tehty muillakin lokakuun pentutokokerroilla ja lisätty mukaan pientä häiriötä. Ihan hyvin se etenee, vaikka välillä tekniikan ja viretilan välillä tasapainottelu tuntuu tosi vaikealta. Pieni ihme että Lennillä on niinkin hyvä, sitkeä ja superinnokas seuraaminen, vaikka en edes muista miten sen sille aikoinani opetin! En ole nyt Vilpun alkeisopetuksen perusteella ihan varma oliko tuo perusasennosta perusasentoon -metodi paras, ehkä olisi pitänyt imuttaa kuitenkin? Mutta varmasti ajan kanssa hyvään lopputulokseen päästään tavalla tai toisella.

Ainakin perusasento sillä on sairaan hieno ja varma, Vilppu pyörähtää siihen vauhdilla mistä kohdin tahansa ja pitää kontakia sinnikkäästi häiriöstäkin huolimatta. Vatitekniikan toimivuuteen tässä asiassa olen siis hyvin tyytyväinen! Vilppu ei ole tarvinnut perusasentoon tuloon apuja suunnilleen ikinä ja sen olen kokenut auttaneen monessa asiassa. 


Lisäksi lokakuussa ollaan tehty mm. kehonhallintatreeniä, vähän kaukoja ja noutoa. Vilppu on ollut aika hyvä joka treenissä! Se on kyllä ihanan keskittynyt ja tekee tosissaan hommia. Välillä Elli aina muistuttelee mua leikkimään sen kanssa, ettei Vilppu menisi ihan vakavaksi - tokonkin pitäisi olla hauskaa. Kehonhallintajuttu Vilppu on tehnyt paljon ja se kyllä suunnilleen tietää missä jalat menee, mutta lisääkin saisi tehdä. Pitäisi hankkia kotiin tasapainotyyny.

Kaukoissa ollaan lähinnä käsitelty i-m -vaihtoja. Vilppu menee edessäni ollessaan räväkästi maahan mutta turhan tassutellen istumaan, kun taas sivulla se pomppaa yhdellä liikkeellä istumaan mutta tassuttelee maahan. Monipuolista (myös kehonhallintatreeniä) treeniä vaan lisää, niin eiköhän se siitä loksahtele paikoilleen. 

Ollaan myös keskitytty mielentila-asioihin, mitkä ovat mulle tokossa se kaikista suurin mysteeri ja siten treenit ovat tulleet todella tarpeeseen. Tänään lähdettiin opettamaan rauhoittumista alustalle, mitä Vilpulle on naksuteltu joskus kolmikuisena ja hyvin se maahanmenon muisti. Rauhallisen tunnetilan omaehtoinen lisääminen vaatii vielä harjoittelua. Tämän lisäksi ollaan tehty pentutokoissa erilaisia itsehillintätreenejä lelun kanssa. Hyvin on toiminut, Vilppu leikkii hyvin mutta taitaa kuitenkin priorisoida nakin edelle suurimmassa osassa tehtäviä.

Ensi viikolla ei treenejä olekaan ja sitä seuraavalla viikolla mä olen Ruotsissa eikä päästä treeneihin, eli pari viikkoa tulee tokotaukoa ohjatuista treeneistä. Saattaa olla että pidetäänkin ihan kunnolla taukoa se aika ja keskitytään agilityyn, josta taas jäi lokakuussa parit treenit väliin. Huomaa kyllä syksyn tullen, että valon vähetessä vähenee oma energiakin ja treenata jaksaa ehkä puolet siitä määrästä mitä kesällä. Onneksi se helpottaa jonkun verran kun tulee lunta ja oikea talvi. Jyväskylässä satelee lunta juuri parhaillaankin, joten toivotaan ettei tarvitse odotella talvea helmikuulle asti!


tiistai 17. lokakuuta 2017

Hakuleirillä

Aussieyhdistys järjesti kuun vaihteessa pk-leirin Maaningalla Kuopion lähettyvillä. Lajivalinnan sai tehdä haun ja jäljen välillä, me treenattiin molempina päivinä hakua. Oltiin matkassa Stiinan ja Freyan kanssa ja hyvin sujui taas yhteiselo lapsikoirilla. Lenni oli matkassa seuralaisena.

Leiripoppoo

Saavuttiin paikalle jo perjantaina yömyöhään ja treenit aloitettiin lauantaina heti aamusta. Vedettiin molempina päivinä kaksi kierrosta, ja kun koiria oli hakuryhmässä kahdeksan, niin ihan mukavasti sai ulkona olla! Onneksi vältyttiin rankkasateelta. Porukassa oli meidän pentujen lisäksi lähinnä kokeneempia koiria, joista suurin osa teki jo kokeenomaista rataa. Hakualueena meillä oli 200 metrin mittainen rata, joka oli maastoltaan ehkä vähän haastavampaa mihin ollaan totuttu. Toiselle puolelle oli hyvä näkyvyys sinne viiteenkymppiin asti, toiselle näkyvyyttä ei ollut laskevan ryteikköisen rinteen takia juurikaan.

Vilppu on kriittisessä murros-/mörköiässä ja oli ensimmäistä kertaa metsään mennessä kerrassaan järkyttynyt siitä että yhtäkkiä metsässä oli piiri vieraita ihmisiä. Tajusi kyllä sitten että ollaan menossa tekemään hakua ja lähti suhteellisen motivoituneesti juoksemaan pistoa, mutta tuli maalimiehelle vähän kiertäen ja matalana. Tämä tuli mulle täysin yllätyksenä, sillä pari viikkoa aiemmin OnniDogissa Vilppu oli tehnyt ihan normaalin treenin vierailla maalimiehillä eikä silloin mörköillyt ollenkaan. Ikävaiheen piikkiin se on kai laitettava.

Loput kuvat meidän omista treeneistä, © Aija Tanskanen

Vimsu rentoutui kyllä siitä pikkuhiljaa ja teki kivasti hommia, mutta tultiin siihen tulokseen että tehdään ihan superhelppoa treeniä josta se saa paljon palkkaa. Päästiin hyödyntämään myös mahdollisuus totuttaa Vilppu siihen, että maalimies voi ihan oikeasti olla mies.  Tehtiinkin molempina päivinä ihan vain motivaation ja itseluottamuksen nostamiseen tähtäävää treeniä. Tuli erittäin tarpeeseen ja teki varmasti hyvää jatkon kannalta, vaikka tietty olisi ollut kiva sekin jos pentu olisi ollut parhaimmillaan ja olisin saanut enemmän vinkkejä miten edetä kotitreenissä.

Hyviä ideoita etenemiseen tuli kuitenkin muiden treeneissä, jotka olivat ihan viikonlopun parasta antia. Tuntui että opin lisää maaston ja koiran lukemisesta, koetilanteessa toimimisesta, koiran palkkaamisesta ja treenin varioimisesta. Oli älyttömän hyödyllistä päästä näkemään osaavien koirien pitkiä suorituksia ja huomata, miten nuoretkin koirat toimivat hienosti kun pohjatyö on tehty huolella ja motivaatio kohdillaan. 

Lisäksi oli aivan mahtavaa päästä tapamaan aussieihmisiä ja kuuntelemaan kokeneempien harrastajien tarinoita. Oli ihana viikonloppu, siitä lämmin kiitos yhdistyksen aktiiveille, kouluttajille ja muille osallistujille! Aivan varmasti osallistun toistekin, jos näitä tulevaisuudessa järjestetään. Vähänhän huonosti nukkuminen ja koko päivän ulkona oleminen aina verottaa, mutta nyt ollaan jo toivuttu ja oli kyllä ehdottomasti sen arvoista. Maaningan Haukkumaja oli myös huippu paikka, siistit tilat ja hyvät maastot.



perjantai 13. lokakuuta 2017

Vilppu 9 kuukautta

Vilppu Sipulisilppu on jo yhdeksän kuukautta vanha. En edelläänkään kestä, miten nopeasti aika menee! Kohta se on jo vuoden. Luustokuvataan pennut näillä näkymin helmi-maaliskuussa, joten johan tuota saa kohta alkaa jännittää läpivalaisutuloksiakin.

Tällä hetkellä Vilppu on noin 52-23 senttiä korkea ja painaa 16-17 kg. Se antaa todella pienen vaikutelman ja on edelleen varsin hoikka ja kapoinen, vaikka tosiasiassahan se on senttien puolesta ihan hyvän kokoinen aussie. Pari lisäsenttiä ei haittaisi, kun se maksimaksiksi kasvoi, mutta toisaalta Vimsu on nyt aika kompaktin kokoinen moneen menoon. Se on myös tasapainottunut rakenteeltaan tässä kuukauden sisään eikä ole enää niin hassun muotoinen.


Ollaan pidetty pienimuotoista treenitaukoa. Pentutokoissa ja aksaamassa ollaan käyty, mutta muuten en ole lähtenyt varta vasten treenaamaan ja oon yrittänyt malttaa olla tekemättä mitään tokojuttuja sisälläkään. Pari kertaa ollaan jumpattu kaukoja, mutta olen ehkä yrittänyt edetä vähän turhan kiireellä ja puhtaiden vaihtojen kriteeri ei taida olla Vilpulle ihan selvä. Takajalkatargetin käyttöönotto ei olisi varmasti huono juttu. Ohjatuissa maanantaitokoissa on kyllä nyt pari viikkoa mennyt vaihteeksi tosi mukavasti! 

Agilityssä on ollut hurjan hauskaa sielläkin, vaikka tällä viikolla ei treeneihin päästykään. Vilpusta on kuoriutunut varsin vauhdikas agilitykoiran alku. Ollaan ohjatuissa treeneissä edelleen tehty ihan lyhyttä tekniikkasettiä ja pohjataitoja, mikä on kyllä ollut hyödyllinen lähestymistapa. Treenin alla ovat olleet estetaidot (pussi, muuri, rengas), sylkkärit, irtoaminen, takaakierrot, ohjauksiin tuleminen... Ei malttaisi odottaa, että Vilppu tuosta vielä vähän kasvaa ja päästään juoksemaan rataa! Agility on niin hauska laji.

© Jenny Söderlund

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Koiraharrastus ilman autoa

Olin pitkään varma, että autoa en osta niin kauan kuin se ei ole ihan ultimaattinen edellytys esimerkiksi työssäkäymisen suhteen. Lennin kanssa matkattiin tyytyväisinä bussilla tai omin jaloin paikasta toiseen eikä sitä autoa niin osannut kaivatakaan. Sitten tuli Vilppu ja aika pian pennun jäkeen kesäauto-Rellu. Tilanne ja fiilis oli hieman ristiriitainen, mutta on tosiasia, että vaikka auto ei mulle kaupungissa asuvana ole todellakaan mikään välttämättömyys, helpottaa se käytännössä elämää todella paljon. Nyt juuri viime viikolla laitettiin auto talveksi seisontaan autopaikan puuttuessa ja ihan suoraan sanottuna tuntuu vähän kurjalta elää ilman sitä.

Linja-autossa on tunnelmaa t. Vilppu ja Lenni


Nykytilanteesta huolimatta elin monta vuotta ihan onnellisesti elämää autottomana koiraharrastajana ja voin tietysti sanoa, että kyllä se onnistuu. Mutta vaikuttaahan se. Mihin se vaikuttaa?

Lajivalikoima. Nyt haun tultua mukaan kuvioihin olisi kurjaa kuvitella, että en voisi sitä enää harrastaa. Pk-lajit kuuluvat kuitenkin niihin joissa auto on käytännössä välttämätön. Halleille nyt aika usein pääsee julkisilla tai matkasta riippuen kävellen ja koira voi odottaa häkissä tai narun päässä, mutta maastolajeissa tämä ei useinkaan onnistu. Sama koskee mm. mejää ja noutajan rodunomaisia lajeja. Onneksi maastolajien treenikausi ja kesäauton ajoaika kulkevat aika lailla käsi kädessä ja ensi keväänä päästään taas hommiin.

Reissut. Olin kerran viime talvena lähdössä kotihallille agikisoihin koiran ja kevythäkin kanssa, kun tajusin että on sunnuntai ja bussit eivät kulje ennen puolta päivää. Eka rataantutustuminen oli joskus puoli yhdeksältä. Eihän siinä, jätin häkin kotiin ja lähdin aamuseitsemän jälkeen lompsimaan hallille kirpeässä pakkassäässä. Kisafiilis ei ollut ihan huipussaan ja lisäksi piti miettiä, mihin sen koiran nyt pistän. Häkki löytyi ja kaikki järjestyi, mutta olisi sitä helpommallakin voinut päästä. Samoin pidemmät kisa- ja valmennusreissut kotiseudun ulkopuolelle ovat haastavia elleivät mahdottomia julkisten varassa. Onneksi on toki kimppakyytimahdollisuus.

Lennin kanssa olen matkustanut pidempiä, useamman tunnin matkoja myös junalla tai bussilla ja Vilppukin on päässyt taittamaan Jyväskylä-Joensuu -väliä pari kertaa. Koskaan ei ole ollut ongelmia, vaan aina ollaan päästy kyytiin ja matka on sujunut mukavasti. Ensi viikolla ollaan lähdössä vanhemmille syyslomalle molempien koirien kanssa ja vähän jännittää, tuleeko kahdesta ei-sylikoirasta sanomista. Teoriassa mitään estettä ei ole, mutta käytännössä täytyy toivoa että bussi ei ole kovin täynnä eikä kyydissä ole superallergisia.

Pieni luiskaperäkoppero tee-se-itse -koiraverkkoineen on huomattavasti tyhjää parempi.

Roudaaminen. Voi miten helppoa on heittää koirat ja kamat autoon sen kummemmin pohtimatta, mitä ehkä oikeasti tarvitaan ja mitä jaksaa kantaa. Kävellen tai bussilla kulkien tämä koko setti pitää miettiä uusiksi. Esimerkiksi mulla on JATtilaan neljä kilometriä ja Haukkuvaaraan kuusi, ihan käveltävissä oleva matka, mutta häkkiä et kyllä kuljeta mukana. Molemmissa halleissa on siitä onnellinen tilanne että seura tarjoaa häkkejä ja hallissa mahtuu odottelemaan, mutta kaikkialla tämä ei ole mahdollista. Autottomuus siis hyvinkin vaikuttaa myös treenipaikan ja -ajan valintaan vielä lajienkin lisäksi.

Itsenäisyys. Kimppakyydit toimivat usein koirienkin kanssa ja olen ikuisesti kiitollinen kaikille joiden kyydissä ollaan päästy kulkemaan! Mutta onhan se helpompi, kun ei tarvitse kysellä kyytejä vaan voi päättää omat reittinsä ja aikataulunsa. Voi lähteä ilman suunnittelua ja erikoisjärjestelyjä vaikkapa kisoihin tai koulutuksiin muualle eikä ylipäätänsä tarvitse miettiä matkoja niin paljon, kun kulkupeli on oma.

Auton ilmeinen huono puoli on se, että se maksaa. Enemmän kuin uskoisikaan. Aivan älyttömiä summia kuukaudessa, etenkin opiskelijalle. Maksaa se bussilla kulkeminenkin kyllä. Rahan lisäksi se maksaa aikaa ja vaivaa. Jos autolla voin lähteä treeneihin 10-20 minuuttia ennen niiden alkua, bussilla pitää lähteä 40-50 minuuttia aikaisemmin ja kävellen 50-75 minuuttia, matkasta toki riippuen. Ja kun treeniaika on vaikkapa se klo 20-22, niin kotiin palatessa arki-iltana tuo ero jo todella tuntuu.

Yhteenvetona sanoisin, että mun tilanteessa ilman autoa toki pärjää. Mutta se vaatii säätöä ja sitkeyttä - etenkin kahden koiran kanssa - ihan eri tavalla ja joitain uhrauksia joutuu väkisinkin tekemään. Olen kuitenkin iloinen siitä, että Vilpun pikkupentuaikana meillä ei ollut autoa ja kuljettiin bussilla viikottain. Nyt mulla on kaksi koiraa, joista molemmat suhtautuvat mutkattomasti matkustamiseen niin autolla kuin bussillakin ja pärjäävät loistavasti ihmisvilinässä. Tärkeitä taitoja kaupunkilaiskoirille.

Haaveilen kyllä että joskus olisi varaa pitää isoa farmariautoa Variocageineen ja ajella sillä pitkin maata kaiken maailman koulutusten perässä. Toistaiseksi mennään näillä!

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Lenni 8 vuotta

Maailman paras Lenni täytti eilen kahdeksan vuotta! Ei todellakaan uskoisi, että se on jo virallisesti veteraani-iässä. Sisällä se on toki hyvin huomaamaton ja nuoruuden hullutukset ovat jääneet pois, mutta treeneissä se on innosta pinkeänä ja aina valmis hommiin, usein siitä luullaankin junnuikäiseksi. Toivottavasti Lenni on näin virkeä vielä pitkään ja saan nauttia sen seurasta vielä toiset kahdeksan vuotta!


Lenni tuli meille aika nopealla aikataululla. Edellinen tollerimme oli kuollut huhtikuussa 2009 ja koiran tarve oli ainakin mulla kova. Olin jo ollut tarkemmin yhteydessä erääseen kasvattajaan, jolle oli tulossa pentuja ehkä alkuvuodesta 2010, kun Lennin pentue ilmaantui yhdistyksen pentuvälitykseen. Siitä pari viikkoa myöhemmin lähdettiin ajamaan Joensuusta maan poikki Vaasaan tutustumiskäynnille, ja siitä parin viikon päästä marraskuun lopussa haettiin Lenni kotiin. Vaikka sen toisen pentueen isä on mielestäni edelleen ehkä upein urostolleri jonka olen nähnyt, en osaisi Lenniä rakkaampaa koiraa kuvitellakaan ja oon oikein tyytyväinen, että kaikki meni niin kuin meni.

Lenni oli suhteellisen hirveä pentu ja välillä 15-vuotiaalle mulle turhan haastava kaveri. Edellisen tollerin kanssa olin rakastanut tokoa, Lennin kanssa kentälle ei ollut kovin kiva mennä. Onneksi löydettiin sen kanssa agility! Kesällä 2010 aloitettiin agitreenit tolleriporukassa ja samassa seurueessa viihdyttiin vuosia. Ilman tuota tolleriporukkaa olisin tuskin koskaan eksynyt agilitykentälle saati jäänyt sinne enää sen jälkeen, kun Lenni ekoissa ulkokenttätreeneissään lähti painelemaan omille teilleen ja kulutti treeniaikansa juoksemalla niityllä ympyrää.


Kun syksyllä 2013 muutin Jyväskylään opiskelemaan, Lenni jäi mun vanhemmille Itä-Suomeen. En yksinkertaisesti löytänyt siihen hätään asuntoa johon olisi saanut koiran ottaa, hyvä kun ylipäätänsä löytyi katto pään päälle. Se oli kuitenkin päätös johon en missään vaiheessa ollut tyytyväinen ja kun vaihto-opintojakson jälkeen pari vuotta myöhemmin muutin viimein kämppään, jonne lemmikit oli tervetulleita, Lenni muutti mun kanssa. Se sopeutui keskusta-asuntoon hyvin ja nyt tuntuu, että se on ollut täällä aina.

Lenni on arjessa maailman helpoin koira - se on kiltti ja vaatimaton, menee ihan suoranaisesti "siinä sivussa". Sitä ei haittaa jos joskus on pidempikin aika kun ei puuhastella mitään, mutta sitten kun puuhastellaan niin sitten tehdään täysiä. Se rakastaa työskentelyä, laji kuin laji. On siinä niitäkin asioita joita muuttaisin - Lenni on jossain määrin ääniherkkä ja saanut myös osansa terveysongelmista. Ei kuitenkaan mitään sellaista, mitä ei voisi hoitaa pois, joten siinä mielessä tilanne on hyvä ja toivottavasti pysyykin sellaisena.


En tiedä tuleeko mulle enää uutta tolleria, ei välttämättä. Paimen sopinee mun nykyisiin tarpeisiin ja harrastustoiveisiin paremmin,  mutta tietysti koskaan ei pidä sanoa koskaan. Lenniä parempaa tolleria ja ystävää en olisi kuitenkaan osannut toivoa. Se on niin rakas!