maanantai 21. toukokuuta 2018

Kyrkösjärven luontopolulla

Viime viikonloppu kulutettiin tutkimalla Kyrkösjärven aluetta. Kyseessä on ilmeisesti tulvasuojelua varten rakennettu tekojärvi, jonka lähimaastoissa kulkee kilometrikaupalla vaikka mitä reittejä. Järven ympäri pääsee kiertämään ja matkaa sille reitille tulee joku reilu 15 km, ajattelin että käydään sen ensi viikonloppuna jos sää suinkin sallii. Lyhyempiäkin lenkkejä on tarjolla, uimarantaa ja koirien uittamiseen sopivia poukamia, useampia laavuja ja pari lintutorniakin. 

Sunnuntaina käytiin kuitenkin testaamassa Kyrkösjärven luontopolku, jonka pääsee kiertämään vajaan 4 km tai reilu 6 km mittaisena. Koska jätin auton yli parin kilsan päähän lähtöpisteestä luullessani ettei lähemmäs saa ajaa ja koska olin supernälkäinen jo heti perille saavuttuani eikä mitään syötäväksi kelpaavaa tokikaan ollut mukana, käytiin nyt vain tuo lyhyempi reitti. Täytynee palata vielä jossain vaiheessa kesää kiertämään pidempikin, sen verran kivaa aluetta kyllä oli. Mukavan vaihtelevaa maastoa erilaisine metsätyyppeineen, pari upeaa isoa siirtolohkaretta, ei ketään missään ja kunnolla metsää ympärillä. Jyväskylän luontopoluista osa on vähän turhan lähellä kaiken maailman menoa ja meininkiä ja vaikka tämäkin polku pikkuisen matkaa kulki koko järven kiertävän leveämmän tien laitaa, niin rauhassa sai olla eikä tarvinnut kuunnella liikenteen melua.


Täytyy kyllä vaan todeta että luonto on ihan uskomattoman kaunis tähän aikaan vuodesta! Vaikka oli pilvinen päivä, metsä mustikanvarpuineen oli niin kirkkaan vihreä että hyvä kun ei silmiin sattunut. Oli niin ihana lenkkeillä ja nauttia linnunlaulusta. Koirat pääsivät pari kertaa uimaan, Vilppukin otti reippaana poikana ensimmäiset uimavetonsa järvessä. Ehkä se vielä joskus oppii oikean tekniikankin... Uinnin päälle oli kiva hepuloida ja möyriä kanervikossa. Yhteensä meillä vierähtikin matkalla melkein neljä tuntia, mutta varmaan kaksi niistä leikittiin uimaleikkejä ja ehkä se kaksi käveltiin. Polku ei kuitenkaan ollut vaikeakulkuinen vaikka vauhti olikin hidas, ainoastaan ihan alussa oli jyrkkä kipuaminen kallion päälle (tätä en muuten ensin bongannut ja mentiin pidemmän matkaa harhaan, kannattaa pitää silmät auki hyvin merkatullakin reitillä).

Henkilön Lenni & Vilppu (@lenniandvilppu) jakama julkaisu

Ainoat miinukset omituisista muovisista pitkospuista, joita oli ilmeisesti ihan lähiaikoina vaihdettu puisten tilalle osassa polkua, sekä ihan saatanallisesta määrästä hyttysiä! Oon jo monta vuotta kehunut olevani immuuni itikoille, sillä en ole moneen kesään kokenut että ne ihan hirveästi häiritsisivät enkä saa pistoistakaan mitään sen kummempia kutinoita. Nyt viimeiset neljä päivää olen kuitenkin ollut ihan hätää kärsimässä aamusta iltaan näiden kanssa, lentelevät myös todella sitkeästi koirien ympärillä. En tiedä onko immuniteetti kärsinyt vai onko itikoita nyt vain erityisen paljon, mutta toivottavasti koko kesää ei ole tällaista. Muuten voi olla että joutuu hyttysmyrkkyostoksille pitkästä pitkästä aikaa.

sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Ensivaikutelmat Etelä-Pohjanmaasta




 Kolme viikkoa eli peräti neljäsosa työsopparia täällä Seinäjoella takana, ihan hullua miten nopeasti aika menee! Olen kyllä edelleen tosi innoissani tästä duunista, on niin kiva päästä tekemään oman alan hommia, tapaamaan inspiroivia ihmisiä ja oppimaan uutta. Työ on varsin itsenäistä ja täysin aivoilla tehtävää eli päivät menee koneella istuen, minkä takia onkin illalla erityisen kiva sitten lenkkeillä ja treenata. Hyvä että on koirat!

Muutto tuossa vapun tienoilla oli aika rankka, mä en ollut koko talvena kipeänä mutta sairastuin juuri ennen vappua ja olin kyllä todella kovassa ja sitkeässä flunssassa useamman viikon. Siihen kun kombotti muuton, uuden kokopäivätyön, vikat päälle kaatuvat opintodeadlinet, isot muutokset ihmissuhderintamalla ja viikon jatkuneet vesisateet niin kyllä oli jaksaminen hivenen koetuksella. Onneksi tuon paimennusviikonlopun jälkeen lähdin paranemaan, kun pääsi asettumaan aloilleen tänne Seinäjoelle ja nyt kolme viikkoa myöhemmin olo alkaa viimein olla normaali. Vieläkään ei juoksemaan ole uskaltanut, mutta ehkäpä ensi viikolla jo.
 
Ollaan koirien kanssa viihdytty tosi hyvin. Mulla on kiva kämppä, pieni piha ja koirille jopa kokonainen oma huone, jossa saavat olla yksin ollessaan. Vilppu vahti pari ensimmäistä päivää aika kovasti, mutta nyt se on jo rauhoittunut ja antaa naapureidenkin elää elämäänsä. Alue ja talo on kyllä todella rauhallinen, ei täällä paljon vahdittavaa olisikaan. Koirat, Vilppu etenkin, ovat tuntuneet aika rennoilta muutenkin. Jos Jyväskylässä tuli joka lenkki suunnilleen kymmenen koirakkoa vastaan, niin täällä tuskin nähdään viittä useampaa koirallista kulkijaa päivässä. Tällä on selvästi ollut vaikutusta Vilpun yleiseen fiilikseen ja se on ollut vielä vaivattomampi arjessa kuin normaalisti. Luulen että sille sopii rutiinit ja tällainen tasaisesti eteenpäin puksuttava elämä hyvin.



Treenattukin ollaan; Vilppu on kerran viikossa päässyt ohjattuihin treeneihin ja tehnyt ihan kivasti hommia. Ollaan käyty kokeilemassa rally-tokoa ja oli niin hauskaa, että pidetään varmaan se nyt kesän ajan päälajina mitä ryhmätreeniin tulee, mutta kirjoittelen treeneistä vielä myöhemmin lisää. Lisäksi ollaan jonkun verran tokoiltu keskenämme tuossa lähikentällä ja tehty paljon pohjatyötä esineruutuun.

Vilppu kävi tällä viikolla rokotuksilla ja painoi 17,5 kg. Todella hoikkahan se on, mutta ell kehui tyypin olevan hyvässä kunnossa. Vaihdoin sille kuitenkin ruoan nyt vähän energiapitoisempaan, toivotaan että jotain tarttuu. Mulla on koirat aina olleet hoikkia ja hyvä niin, mutta Vilppu on kyllä vähän laiha omaan käteen. Ostin myös pitkästä aikaa reilummin raakaa pakkaseen niin saa sitä kaveriksi.


Hyvin on siis mennyt. Täällä on paljon huippukivoja lenkkireittejä, älyttömästi fasaaneja, kaikki tarpeellinen lähellä ja kun sääkin on suosinut, niin mikäs tässä on ollut ollessa. Viikonloppu kulutettiin Kyrkösjärven aluetta tutkiskellessa, huomenna takaisin työn pariin. Eipä tässä ole kuin kuukausi juhannukseenkaan!

maanantai 7. toukokuuta 2018

Paimennusviikonloppu

Kuvat otti Aija Tanskanen ja Linda Siekkinen, kiitos!

Viime viikonloppuna päästiin Empathica's-porukalla treenaamaan paimennusta! Muutettiin siis jo vappuna koirien kanssa Seinäjoelle, mutta jouduin ajelemaan maanantaista läsnäolopakollista kouluseminaaria varten Jyväskylään ja siinä samalla päästiin sitten viettämään viikonloppu paimennuksen parissa Keski-Suomessa. Lauantaina oli treenissä viisi koiraa ja sunnuntaina kuusi, eli kyllähän tuota useampi tunti vierähti tilalla - mutta mikäs siinä, hyvässä seurassa ja säässä! Paloin jopa sunnuntaina naamasta, on nämä ekat lämpimät päivät hurjia.

Tehtiin molempina päivinä kaksi settiä lampailla, vähän pidempi ja toinen ihan lyhyt. Paimennettavana oli kolme lambia ja aitauksena pienehkö suorakaide. Vilppua (eikä muitakaan aloittelevia ausseja) ei tarvinnyt sytytellä kyllä yhtään, se oli välittömästi menossa joskin enemmän saalisvietillä kuin mitään muuta. Mä olin tietysti itse ihan sormi suussa, kun en tiennyt mitä tehdään ja miten ja miksi, mutta meidän kouluttaja otti sitten multa onneksi koiran ja mulle jäi hommaksi lähinnä Vilpun suullinen käskyttäminen ja lampaiden kanssa kävely. Pääsin hetken päästä itse liinankin perään, mutta vaikealta kyllä tuntui! Oman itsensä ja koiran handlaamisen lisäksi huomioon kun pitää ottaa vielä ne lambitkin, niin kyllä oli liikaa liikkuvia osia mulle.


Viikonloppuna ehdittiin treenaamaan vähän suuntia, pysähdyksiä seis/maahan, hakukaarelle lähtöä ja suoraan ajamista. Koirien oppimiskyky kyllä hämmästytti, vaikka meillä oli paljon aloittelevia koiria niin kaikki menivät huimasti eteenpäin ihan parilla treenillä. Vilppu vastasi ihan sairaan hyvin treeniin, olin siitä tosi ylpeä! Lähtötilanne oli siis se, että tyyppi yritti hampaat naksuen ja silmät pyörien jahdata lampaita, heitti liinan päässä volttia ja kyttäsi rumasti tilan apukoira-bortsua (jota oli muuten niin siistiä päästä näkemään hommissa). Sunnuntaina päästiin jo tekemään pari rauhallista pätkää ajoa ja tosi hyviä stoppeja, ja Vilppu oli täysin eri moodissa. Se teki töitä häntä alhaalla, ei vilkaissut apukoiraa päinkään, ohitti sen oma-aloitteisesti väistäen ahtaissa väleissä porteilla, ei piipannut jatkuvasti ja kuunteli ohjeita. Ei nyt mistään oikeasta paimennuksesta tokikaan pääse vielä pitkään aikaan puhumaan ja varmaan menisi vielä jonkin aikaa, ettei se ehtiessään yrittäisi räjäyttää lampaita kaikkiin ilmansuuntiin, mutta ero oli ihan huikea yhtä kaikki. Treenin päätteeksi sunnuntaina käytiin kahdeksan koiran kanssa porukalla jäähkällä, ja vaikka koirista oli neljä Vilpulle vieraita, pystyttiin kävelemään ihan normaalisti rinnakkain yhdessä eikä Viipu pöhissyt kenellekään kertaakaan. Joko se oli henkisesti ihan poikki tai sitten paimennus teki sille vaan tosi hyvää; todennäköisesti vähän molempia.

Vilppu sai kehuja koulutettavuudesta ja osoitti selvästi jotain taipumuksia, mutta sille joutui olemaan aika tiukka, toki ihan koiraystävällisin metodein. Vilpun tyyppiselle koiralle nämä kiihdyttävät jutut täytyy tehdä vain napakan hallinnan kautta, muuten tulee huutoa ja hammasta ja ylikierroksia. Vilppu tsemppasi kyllä hurjasti ja ihan itsehillinnän, vireen kontrolloinnin ja hallinnan rakentamisen kannalta oli äärettömän hyödyllistä treeniä. Täytyy yrittää päästä tässä kesäkaudella paimeneen toistekin - oli sen verran mielenkiintoista settiä vaikka ei tästä meille vakituista harrastusta tule, ei riitä resurssit millään. Kiva oli nähdä miten luonnollista ja palkitsevaa lampaiden kanssa toimiminen kaikille meidän aussieille on.


Kaikkensa antanut pieni paimen

Liinan hallinta osoittautui vaikeaksi

sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Rentoa vai liian rentoa tokoa

Että osaakin olla mielentila-asiat vaikeita! Toko on taas ollut paikoin superkivaa ja paikoin supervaikeaa, mikä on jättänyt yleiseksi fiilikseksi treeneistä hitusen sellaisen nojoo-olon.

Vilppu on nyt useamman viikon tehnyt suhteellisen hyvää treeniä, vaikka kentällä on ollut joka kerta yksi tai useampi ihan uusi treenikaveri. Täysin ilman purkauksia ei olla selvitty, mutta sellaista hallitsematonta ja päälle jäävää haukkukohtausta ei ole pitkään aikaan tullut ja Vilppu on pystynyt esim. katselemaan vierasta koiraa ja samalla makoilemaan ja syömään namppaa (vrt. välttää kireänä vilkaisemasta päin ja räjähtää, jos sattuukin vilkaisemaan). Tähän olen ollut tyytyväinen; yleisfiilis on molemmilla treeneissä nykyään jo selvästi rennompi ja jos tulee joku tilanne, niin pystytään se hyvässä yhteisymmärryksessä purkamaan.

Vilppu ja Freya
Samaan aikaan on kuitenkin lievästi murehdittanut yleinen löysäily liikkeissä, johon tarvittaisiin energiaa ja tehoa. Tällä hetkellä esim. kapulan pito on Vilpun selvästi vahvin liike, koska se ei vaadi koiralta mitään henkisiä tai fyysisiä ponnisteluja ja työn jälki on aina tasalaatuista. Vimsu tekee teknisesti supertarkkaa työtä ja jos sitä pitäisi tokokoirana kuvailla yhdellä sanalla, niin se olisi huolellinen. Seuraa huolellisesti, tekee jäävät huolellisesti, kiertää huolellisesti merkin jne. Sellainen tunteen palo näistä kaikista vaan puuttuu! Kyllä se vauhtiliikkeet tekee laukalla, mutta ei läheskään niin ripeästi kuin pystyisi, eikä sillä tunnu olevan sellaista hinkua hommiin mistä tykkäisin ja mihin on Lennin kanssa tottunut. Sitten taas Vilppu kuitenkin palkkautuu hyvin, se on ahne ja leikkii, jahtaa ja taistelee hyvin, mutta kuten edellisessä tokojaarittelussa kerroin niin palkkaus ei aina kanna niihin liikkeisiin kuitenkaan.Yleensä Vilppu jaksaa tehdä älyttömän hienoa työtä jonkun 20-30 minuuttia ja sitten jää vähän hitaaksi (ja siis ei treenata koko tuntia tietenkään, mutta taukoineen päivineen näin).

Viimeksi tokossa esimerkiksi yritettiin rakentaa asennetta seuruuseen niin, että kesken seuruun ohjaaja tekee nopean 360 astetta oikealle ja jatkaa sitten suoraan, tavoitteena se että koira skarppaa ja tajuaa että palkka tulee kun ottaa ohjaajan kiinni. Vilpun asenne oli lähinnä se, että "enpä ehtinyt, ei voi mitään" ja se otti mut kiinni sitten suoralla jos jaksoi. Toki oltiin tähän mennessä tehty jo se 45 minuuttia töitä, mutta vähän kyllä yritystä puuttui sekä koiralta että ohjaajalta.


Täytyy vieläkin enemmän nyt keskittyä siihen palkkaukseen ja etsiä niitä juttuja, joita Vilppu oikeasti haluaa ja millä saan sen ja oman fiiliksen kattoon. Se on vaan niin kiltti että sitä on jotenkin vaikea hetsata esim. leluun, jota se ei kuitenkaan heti saa. Kuukauden takaiset palkkauspohdinnat siis edelleen hyvin pinnalla. Käytännössä Vilpun vireenkesto ei vaan ole vielä riittävällä tasolla ja se tekee pääasiassa parempaa treeniä kaikkialla muualla kuin hallilla, jossa treenimäärät ovat totta kai suuremmat kuin omatoimitreeneissä. Tämä on näkynyt nyt viime aikoina myös aksassa, jossa vire laskee jossain vaiheessa varsin radikaalisti ja toistojen määrän kanssa saa olla varovainen. 

Toisaalta olen nimenomaan ollut aika varovainen nostamaan virettä hirveästi, ettei se purkautuisi sitten räjähtelynä, kun välillä Vilppu on tuntunut niin kireältä jo ilmankin. Aksakoutsi oli sitä mieltä että Vilppu voisi osata purkaa työntekoon, jos virettä lähdettäisiin vähän nostamaan, ja että se voisi helpottaakin noita kireyksiä. Tokokoutsin näkemys taas oli se, että virettä sopii nostaa senkin uhalla että esim. ääntelyä alkaa tulla. Vilppu on sen tyyppinen koira että sen kanssa saa kyllä paketin taas kasaan, kun laittaa vaan, mutta lisää tehoja tarvitaan tekemiseen lievemilmiöistä huolimatta. No, aksa jää nyt tauolle, mutta tutkiskellaan tokon puolella tätä mahdollisuutta kesän aikana.



sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Muutto Seinäjoelle

Tämän kuun lopussa pakataan kimpsut ja kampsut ja muutetaan koirien kanssa Seinäjoelle! Kesäksi tosin vain - sain harkkapaikan Seinäjoelta ja oon siellä hommissa näillä näkymin touko-kesäkuun ja elokuun, heinäkuussa tiettävästi koko pulju lomailee. Ihan mahtavaa päästä mielenkiintoisiin oman alan hommiin täysin uudessa ympäristössä! Vähän toki jännittääkin, mä kun en tunne ketään koko kaupungista ja kävin siellä ensimmäisen kerran ikinä kuun alussa työhaastattelussa. Toivottavasti löydetään hyvät lenkkimestat ja saadaan viriteltyä jotain treenikuvioitakin.

Muutan vähän syrjempään, ja tuun asumaan ensimmäistä kertaa elämässäni rivitalossa! Kämppä on (kuvien perusteella, mutta kuitenkin) tosi kiva isohko rivitaloasunto kahdessa kerroksessa, sauna ja kaikki, ja luulen että tullaan viihtymään siellä erittäin hyvin. Voihan se toki vähän autio olla minimikalusteilla ja -tavaralla, mutta onneksi on koirat niin ei tarvitse yksin tyhjässä kämpässä asustella. Ihan lähellä näyttäisi olevan rauhallisia lenkkimaastoja ja lähestulkoon takapihalta lähtee viiden kilsan purtsi - otetaan tavoitteeksi, että kesän lopuksi se menee ongelmitta juosten...

Viime heinäkuussa

Harrastukset nyt varmasti jää vähän paitsioon. Haun jäämien pois viikkokalenterista vähän harmittaa, mutta jospa edes joitain treenejä saisi Jyväskylässä poiketessa alle. Syys- ja lokakuu on varmaan vielä ihan potentiaalisia treenikuukausia niin ehkä päästään tällä kaudella kuitenkin jonkun verran hakuilemaankin. Tokovalkkaan löytyi kesäksi tuuraaja eli paikkaa ei tarvitse antaa pois, mutta tämän jakson aksaryhmä nyt menee valitettavasti sivu suun. Vilppu on tosin ollut vähän tuhma viime aikoina aksatreeneissä, eli ehkä tauko voi tulla hyväänkin saumaan. Syksyllä sekin on toivottavasti jo vanhempi ja viisaampi.

Olen vähän katsellut Seinäjoelta seuroja/treeniporukoita/koirakouluja ja näyttäisi siltä että tokoa tai edes jotain arkitokotyyppistä päästään varmasti tekemään, vähintään kurssin tai parin muodossa. Laittelen vielä lisää sähköposteja, mutta toki sitoutumista vähän rajoittaa tämä lyhykäinen ajanjakso ja se, etten kovin mielelläni maksaisi isoja summia jäsenmaksuja alueelle, johon en aika varmasti jää. Eiköhän kesästä kuitenkin ihan hyvä treeninkin puolesta tule, ja jos harrastukset väheneekin niin ainakin suunnitelmissa on ulkoilla senkin edestä.

Muita Seinäjoki-suunnitelmia:
  • canicross-juttujen aloittelu
  • paikallisten luontopolkujen koluaminen
  • esineruututreeniä
  • tokoa! ylempienkin luokkien liikkeet tarkasteluun
  • uimista (koirille)

torstai 5. huhtikuuta 2018

Pääsiäisloma ja palkkauspohdintoja

Pääsiäistä edeltävänä maanantaina tokossa mietittiin meidän tärkeimpiä kehityskohteita tällä hetkellä. Vilpulle kirjasin ylös paikkiksen, häiriöt, liikkeiden välit ja seuruun. Viimeisimpään kaipaan korkeampaa virettä ja enemmän asennetta, muiden osalta haasteena on vireenhallinta ja hallinta nyt ylipäänsä. Ajauduttiin sitten miettimään pitkät pätkät palkkaamisen anatomiaa ja tuli taas todettua, että tekemistä on vielä sen kanssa, että osaisin palkata koiraa niin kuin se haluaa tulla palkatuksi.

Tuli sanomista siitä, että en ole henkisesti oikein läsnä palkkausprosessissa ja taktiikka on liian usein mallia patukka tai nakki suuhun. Ruokapalkan Vilppu saa yleensä lähinnä suoraan suuhun tai maahan -> voisin opettaa sen esim. hyppäämään käteen tai antaa saalistaa ruokaa mieluummin. Leikitän Vilppua nykyään aika paljon treenissä ja Vilppu kyllä taistelee kovaa ja palkkautuu siitä, mutta voisi palkkautua vielä enemmän, jos antaisin sen tuntea itsensä vähän vahvemmaksi. Nyt leikki on vähän fyysistä mun puolelta mutta toisaalta en samaan aikaan juurikaan kehu Vimsua -> ennemmin mun osalta kevyempää leikkiä, koira saa voittaa ja sitten tarjotella lelua uudelleen, niin että se on itse aktiivinen eikä vain roiku patukassa. Äänellä ja kehuilla pitää samalla tehdä selväksi, että Vilppu on maailman hienoin koira! Palkkausprosessin kesto tässä vaiheessa saisi olla suunnilleen sama kuin suorituksen kesto eli jos treenaan pitkää seuraamispätkää, niin palkkaus on pitkä myös - saalistamista, vetoleikkiä yms. niin että keskityn koiraan ja leikkiin. Vähän (paljon) lisää heittäytymistä ja tunnetta siis peliin mun osalta.

Palkan ja sitä edeltävän tehtävän mielentilan välillä on erinomaisen tärkeä linkki, josta on pidettävä huolta. Koiran pitää haluta palkkaa tosi kovasti -> haluaa tosi kovasti toteuttaa tehtävät -> oikea mielentila. Kun palkkaus on kunnossa eli koira palkkautuu hyvin, sen pitäisi näkyä myös liikkeen suorituksessa ja hyvässä mielentilassa. Jos ei näy, niin täytyy tehdä muutoksia (palkkaukseen, treenin sujuvuuteen, siirtymiin palkasta tehtävään ja takaisin). Vilppu esimerkiksi ehtii aika pahasti löpsähtämään, jos vetoleikin jälkeen pyydän sitä irrottamaan, tungen patukan taskuun, pyydän koiran perusasentoon ja lähden siitä seuraamiseen. Palkan aikaansaama hyvä fiilis ei näy enää suorituksessa. Parempi vaihoehto tällä hetkellä on varastaa Vilpulta lelu ja samoilla hetseillä pyytää se nopeasti hommiin, tai nostattaa vielä sosiaalisesti jos pitää pyytää irrotus lelusta. Ero oli ihan huikea, sai taas tuntea olonsa tyhmäksi kun ei näitäkään asioita tajua ellei niistä joku erikseen kerro.

Palkkaa siis asenteesta ja asennetta palkkaukseen!


Asenteen toisena puolena on sitten se hallinta, mihin liittyen meillä on hommat täysin kesken. Vilppu on siinä mielessä etevä poika ettei se koskaan varastele missään vauhtiliikkeissä tai esimerkiksi kapuloille ja kuuntelee mua kyllä huomattavasti tarkemmalla korvalla kuin vaikkapa Lenni. Mutta sitten sillä on taipumus räjähdellä toisille koirille, jolloin hallinta ei vaan riitä. Pitäisi päästä treenaamaan ihan älytön määrä vieraissa paikoissa ja vieraiden treenikavereiden kanssa, mutta kynnys lähteä uusiin tilanteisiin on tosi korkea silloin kun tietää niiden olevan koiralle näin vaikeita. Treenaamatta tilanne ei kuitenkaan helpotu, ja koska nyt jo tietää että paikkis on se viimeinen asia jota treenataan kuntoon sitten, kun Vilppu on muilta osin ollut koevalmis jo pitkään, ei auta kuin ottaa lusikka käteen tässä vaiheessa. Koirahäiriöiden lisäksi tarvitsee hyödyntää kaikki muutkin mahdolliset häiriöt, kaupanpihat ja parkkikset, ja asenteen on alusta saakka oltava se, että sellaista vaihtoehtoa kuin paikkiksesta nouseminen ilman lupaa ei yksinkertaisesti ole olemassa.

Samaan aikaan kuin työstetään hallintaa riittävälle tasolle, täytyy mun alkaa ottaa rohkeasti askelia kohti ylempien luokkien liikkeiden opettamista. Teknisesti Vilppu on niin noheva ettei sen kanssa ole mitään järkeä hinkata alon liikkeitä ja yllättää se jossain hamassa tulevaisuudessa uusilla jutuilla. Voin hyvin alkaa tehdä osia haastavista liikkeistä ja mennä elämässä eteenpäin, vaikka alokasluokankaan korkkaus ei ole vielä horisontissa näkyvissä. Hommaahan tokossa riittää.




Pääsiäisenä käytiin Itä-Suomessa. Bussi oli torstai-iltana aivan tupaten täynnä ja omien lisäksi kyydissä oli vielä kolmas koira ja kissakin. Matka sujui kuitenkin ongelmitta, Vilppukin käyttäytyi salonkikelpoisesti, vaikka oon joka kerta ennen näitä pitkiä bussimatkoja jännittänyt vastaavaa tilannetta älyttömästi. Siihen nähden että viime syksynä Vilppu alkoi bussissa pöhistä heti, jos joku esim. jäi katsomaan sitä käytävällä ohi kulkiessaan, rennosti kiepillä mun jaloissa makoillut teini yllätti kyllä positiivisesti! Lenni sai taas monta uutta ihailijaa ja rapsutuksia.

Perillä syötiin hyvin, ulkoiltiin ja käytiin sukuloimassa. Mitään ihmeitä ei kahdessa päivässä tokikaan ehditty mutta kiva oli käydä. Vilppu oli jostain syystä tosi väsyneen oloinen, liekö matkustaminen kuitenkin ottanut henkisesti voimille. Toisaalta käytiin torstaina ennen lähtöä treenimässä pari tuntia (teki muuten hienon ruudun ilman apuja) ja lenkillä Aijan ja Stiinan teini- ja vanhuskoirien kanssa toiset pari tuntia, ehkä sekin painoi. Vastaantuleville koirille Vilppu jaksoi kyllä Joensuussa huutaa jo kaukaa ja triggeröityi paljon helpommin kuin täällä kaupungin ärsykevilinässä, vaikka olin odottanut päinvastaista. Oli miten oli, muuten pojat olivat oikein kiltisti ja paluumatkakin meni unisissa tunnelmissa. Toivottavasti seuraavan kerran pääsen kuitenkin jo ajelemaan omalla autolla.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Vilppu luustokuvissa

Varhain torstaiaamuna viime viikolla lähdettiin Vilpun kanssa kohti Keljonkankaan Evidensiaa luustokuvia varten. Kasvattaja-Aija oli järkännyt joukkotarkit ja yhteensä kahtena päivänä taidettiin kuvata yhdeksän koiraa. FF-pennuista luustokuvissa kävi tällä erää kolme neljästä. 

Olin jännittänyt kuvia etukäteen tosi paljon, mutta ihan turhaan. Vaikka etenkin selkäkuvia osaan tulkita aika huonosti, kyllä kuvista itsekin jo näki että siistiltä vaikuttaa. Eläinlääkäri ei antanut mitään tarkkoja arvioita tuloksista, mutta Kennelliitosta tuli lausunnot jo lauantaina ja sunnuntaina. Lopullinen tulosrivi on seuraava: lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä LTV1 ja VA0. Spondyloosilausuntoa ei alle kaksivuotiaalle koiralle saa mutta nikamavälit näyttivät oikein siisteiltä nekin. 

Olihan tämä kyllä iso helpotus, kun tällainen kirjain- ja numerorivistö tarkoittaa sitä että normaalisti saa elää ja harrastaa! Aksassa voi alkaa pikkuhiljaa nostella rimoja ja miettiä esim. vetoharrastuksen aloittelua. Tuosta LTV-ykkösestä en ole liiemmin huolissani, se ei nykytiedon valossa aiheuta oireita tai vaikuta käyttöön. Tietysti se tarkoittaa että ihan priima selkä ei ole ja mm. lihashuollosta tullaan pitämään hyvää huolta, mutta niin pidettäisiin toki muutenkin. 

Nyt kuvatuilla sisaruksilla on kaikilla A-lonkat ja 0-kyynärät, muiden kuin Vilpun selkätuloksia vielä odotellaan. Toivottavasti nekin tulevat pian! Kiva nähdä mitä lausuntoja sieltä tulee, pentueen emällähän on LTV1 ja isän selkä on puhdas.

Rauhoitus sujui hyvin, antoivat klinikalla varsin kevyen rauhoitteen ja myös herätteen ja Vilppu oli lievää väsymystä lukuun ottamatta oikein hyvävointinen heti aamupäivästä eteenpäin.


lauantai 17. maaliskuuta 2018

Toko-oivalluksia


Toissa maanantaina ennen tokovalkkua kerroin Vilpulle ja treenikavereille että nyt jos menee huonosti, niin meidän tokoura saa loppua toistaiseksi. En tiedä olisinko raaskinut toteuttaa uhkaustani vaikka treeni ei olisikaan mennyt hyvin, mutta kyllä se on mielessä pyörinyt - koko laji on tuntunut vaihteeksi tosi vaikealta jo jonkin aikaa. Vilppu on ollut treeneissä tosi kireä, tai mikä vielä kurjempaa, tehdessä löysä ja flegu mutta kentän ulkopuolella kuitenkin jaksanut ottaa kipinää milloin mistäkin ja huutaa toisille. Koska nämä viikottaiset ohjatut treenit ovat mun budjetille aika kalliita, on kyllä useampaan kertaan tullut mietittyä pitäisikö kokeilla jotain muuta lajia ja tokoilla itsekseen vai mikä olisi paras ratkaisu.

Vilppu kuitenkin selvästi haluaa jatkaa tokon parissa, sillä se oli ihan superhyvä koko treenin! Ehdittiin taas tekemään tosi paljon ja saatiin hyviä onnistumisia monessa tehtävässä. Tehtiin piirissä kaukoja, m-i -vaihdot ovat viimein alkaneet toimia sillä intensiteetillä mistä tykkään eli ylös tullaan tehokkaasti pienen pompun kautta ja maahan lätkäistään molemmat tassut yhtä aikaa. Pyydän Vilpun tällä hetkellä maasta ylös kurre-vihjeellä, koska istu-käsky meni jotenkin pilalle kun kelpuutin niin kauan hitaat vaihdot. Samakos tuo, kunhan koira tekee iloisesti ja vauhdilla!


Tehtiin palkaton kahden liikkeen setti: liikkeestä maahan ja luoksetulo. Jäävä oli tosi hyvä, ei mitään moitittavaa! Sosiaalinen palkka kelpasi hyvin ja luoksetulo oli vauhdikas. Luoksetulossa annan sille pienen merkin eteentulon tueksi, minkä tiedostankin, ja perusasentoon siirtymässä kevyesti vartalo-ohjaan, mitä en todellakaan tiedosta. Tuosta täytyy ehdottomasti päästä eroon ja kiinnittää huomiota siihen joka kerta, koska Vilppu todellakin osaa kierähtää perusasentoon ilman mitään apuja enkä halua että tuollainen juttu jää omaan lihasmuistiin (ellei ole jo jäänyt). Huomasi taas miksi tokoa on hyvä tehdä valvovan silmän alla. Puuhattiin myös ruutua, johon Elli kaipaisi lisää tehoa ja räväkkyyttä ja vauhtia. Pitäisi tehdä pitkällä matkalla valmiille lelulle ja sitten taas vastapainoksi alkaa häivyttää apuja. Ruutu on ehkä hivenen nyt viime aikoina takkuillut, pitäisi muistaa treenata sitä säännöllisesti.

Treenin lopuksi tehtiin perusasennon kestoa vahvisteaikataulun mukaan ja päästiin sarjoissa loppuun asti eli 16-8-20 (tjsp) sekuntia. Työvoitto, koska edellisviikolla Vilpun sietokyky loppui ihan kokonaan jonnekin 13 sekunnin tienoille, minkä jälkeen se alkoi piipata/tarjota maahanmenoa/katsella muualle. Näppärän koiran kanssa ei kuitenkaan tarvinnut tehdä paria iltaruokatreeniä kummempaa kotona, että homma alkoi pelittää noinkin kivasti! Kuulemma joku 30-max 40 sekuntia riittää koiralle kuin koiralle tavoitteista riippumatta, joten tuohon pariinkymmeneen sai olla todella tyytyväinen tässä vaiheessa.


Viime maanantaina ei saatu ihan yhtä hyviä onnistumisia, Vilppu kävi turhan kuumana ja lähinnä keskityin sen kanssa ylläpitämään treenikuplaa. Tehtiin kuitenkin pidempää seuraamispätkää käännöksillä höystettynä ja koin sellaisen ahaa-elämyksen, että Vilppu osaa seurata oikein hyvin, jos en tuijota sitä. Koska Lennin olen opettanut vähän edistämään, Vilpun korrekti paikka tuntuu olevan tosi takana, jolloin jään leuka alhaalla tuijottamaan sitä. Paimen ottaa siitä itseensä ja alkaa jätättää, jolloin tuijotan entistä kovemmin, jolloin Vilppu tahmaa vielä enemmän. Ero ei ole huima eikä mulle ole kukaan koskaan sanonut että Vilppu varsinaisesti jätättäisi, mutta se tuntuu siltä että mun on jotenkin väkisin yritettävä pitää se mukana esim. kävelemällä kovempaa. Uusi taktiikka oli pitää katse eteenpäin ja antaa koiran hoitaa oma tonttinsa myös käännöksissä ja häiriössä, ja tokihan Vilppu sen hoiti kun asiaa on vuosi työstetty.

Seuraamisen opettelu meillä on muutenkin mennyt niin, että se on pitkään sujunut "ihan ok mutta ei niin hyvin kuin toivoisin" ja sitten ottanut yhtäkkiä iiiison harppauksen eteenpäin. Toivottavasti tämä oivallus nyt tuottaa sen tärkeän ison harppauksen kohti kisamittaisia seuraamiskaavioita!

Alla yksi esimerkki siitä, miten tuijotan Vilppua ja miten se siihen reagoi (erityisen hyvin näkyy tuossa ensimmäisen käännöksen jälkeen):

tiistai 6. maaliskuuta 2018

Vuosi sitten

... olin maailman onnellisin pienen aussievauvan soon-to-be-omistaja 7. päivä maaliskuuta Vilppu kävi meillä tutustumassa uuteen kotiinsa ja 9. päivä hain sen lopullisesti kotiin. Vuosipäivän kunniaksi pentusaastetta Vilpun ensimmäisiltä päiviltä ja viikoilta. Kevät oli viime vuonna huomattavasti pidemmällä kuin nyt - maaliskuun puolivälin tienoilla harjukin näyttää olleen osittain sula, nyt joka paikassa on useampi kymmenen senttiä lunta ja jäällekin pääsee vielä.

Vilpun pentuaika oli kyllä ihan huippua kaikin puolin (tai sitten aika on nyt jo kullannut muistot), se oli niin kiltti ja mutkaton pikkupentu ja taatusti maailman söpöin! Mulla ei missään nimessä ole vielä mitään pentukuumetta, mutta onhan näitä kuvia ihana katsella ja muistella pennuntuoksua ja pentuturkkia ja pikku naskalihampaita ja tuota pyöreää marsunkroppaa, joka niin sopivasti mahtui syliin. En kestä! 









torstai 1. maaliskuuta 2018

Mental Sport - henkinen puoli mukaan urheiluun

Kävin viikko sitten JATin järjestämällä Mental Sport -luennolla, jonka piti Outi Kaikkonen. Luento oli tunnin mittainen ja siten kyllä ihan auttamattoman lyhyt käsittelemään henkimaailman asioiden valtavaa kirjoa ja merkitystä (koira)urheilussa, mutta setti oli kuitenkin hyvä ja ajatuksia ja tunteita herättävä. Luennon päälle olisi ollut mahdollista ottaa myös Outin yksityistunti (45 min) asioiden käsittelyyn, mutta mulla ei ollut siihen nyt varaa - ehkä toiste sitten. Luulen, että yksäristä olisi saanut paljon irti. Outilla oli mukavan käytännönläheinen ja rempseä tapa lähestyä mentaalivalmennusta ja uskon että se olisi sopinut mulle hyvin. 

Lyhykäisyydessään Mental Sport on erilaisia työkaluja ja keinoja sisältävä menetelmäpaketti, jolla mentaalipuolen asiat siirretään urheiluun. Tavoitteena voi olla mitä vain kisajännityksen poistamisesta negatiivisten tunteiden hallintaan tai koiran ja ohjaajan yhteisen kuplan rakentamiseen. Kun luennon aluksi käytiin läpi miksi kukakin oli tullut paikalle, kisaamiseen ja kisasuorituksiin liittyvät asiat olivat odotetusti enemmistössä. Henkilökohtaisesti mulle on kuitenkin tällä hetkellä koira-arjen haasteet ja tavoitteet huomattavasti tärkeämpiä ja lähempänä kuin kisaamisen vastaavat. Mental Sportin menetelmät sopivat ihan yhtä lailla niihinkin. Koska erilaiset ihmiset tarvitsevat erilaista valmennusta ja heitä motivoivat eri asiat, mentaalivalmennuksen sisältö vaihtelee aina yksilöstä riippuen ja työkalut valitaan kunkin tarpeiden mukaan. Mulle ei ihan selvinnyt poikkeaako Mental Sport -valmennus mitenkään mistä tahansa muusta mentaalivalmennuksesta, mutta olettaisin että aika samoja asioita pyöritellään vähän eri nimillä tai koulutuksilla. 



Luennolla tehtiin harjoitus, jossa piti miettiä jotain koiraurheiluun liittyvää onnistumista. Kun onnistumisen hetken oli tavoittanut, piti pohtia, mikä tai millainen olin silloin, kun onnistuin. Mielikuva sai olla mitä tahansa: joku hahmo/väri/tavara, kunhan se oli jotain konkreettista eikä esim. adjektiivi. Itse valitsin olleeni kuin sitruuna erään erityisen onnistuneen treenin aikana: pirteä, aurinkoinen, vähän kirpeä, rohkea. Harjoituksen ajatuksena oli, että tätä "onnistuneen minän" mielentilaa ja fiilistä kannattaa hakea aina kun haluaa onnistua. Mene treeneihin sitruunana, keskity onnistumisiin ja muista, että jos olet jo kerran ollut sitruuna, voit varmasti olla sitruuna toistekin. 

Lisäksi puhuttiin tavoitteista ja niiden toteutumisesta. Tavoitteiden saavuttaminen on "kolmen kimppa", johon vaikuttavat seuraavat asiat:
  • kehitys: harjoittelu/oppiminen/muutos
  • faktat: resurssit kuten aika/raha/treenipaikka ja -mahdollisuudet
  • mieli: tunteet/keskittyminen/motivaatio
Jos haluaa päästä tavoitteisiin, kaikki kolme osa-aluetta tulee saada kuntoon. Vaikka treenaisi aivan sairaasti, ei kehitystä tapahtu jos mielen kolmasosa ei ole kunnossa. Tai vaikka olisi täysin zen ja mielen harmoniassa, mutta ei treenaa, niin sekään ei riitä.



Tärkeä kolmaisuus oli myös seuraava: omakuva -> toiminta -> tulos. Ei riitä että muuttaa pelkästään toiminnan tasoa, jos ei satsaa mielensisäiseen kuvaan omasta itsestä. Tuloksia saa vain muuttamalla molempia. Hieno homma on se, että kaikki tiedostetut asiat ovat muutettavissa, eli tiedostamalla sen millainen olen ja mikä on mun omakuva, voi sitäkin asiaa kehittää. Fake it until you make it, totesi Outi lopuksi. Eli feikkaa olevasi treeneissä sitruuna niin kauan, kunnes oikeasti olet sitruuna.

Oli kyllä tosiaan ihan ajatuksia herättävä ja mielenkiintoinen luento sen lyhyydestä huolimatta, ja toivon että pääsen jatkossa kuuntelemaan vastaavia. Oon jo pidemmän aikaa ollut vähän herkillä koiraharrastuksen suhteen siinä mielessä, että Vilpun myötä omia tapoja, ajatuksia ja fiiliksiä on tullut analysoitua ja puitua ihan älyttömästi. Erityisesti tunnistan itsessäni sen, että yritän todella kovasti muuttaa toiminnan tasoa eli keskittyä kehitykseen, mikä ei kuitenkaan ole se paras tai helpoin tie onnistumisiin monessakaan asiassa. Toisaalta välillä tipahdan myös ylianalysoinnin puolelle ja uskon, että aika moni juttu olisi sujunut paremmin, jos olisi ollut vaikkapa jännittämättä ja pohtimatta niitä niin hemmetisti etukäteen. Oppia ikä kaikki!